Kunnon kaveri
Perjantai 7.11.2008
Tätä kirjoittaessa olen hyvin surullinen, pitkäaikainen ystäväni nukkui noin viikko sitten pois. Vaikka pahimmasta on pikkuhiljaa päästy yli, surutyö tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään. Charlott oli hieno koira ja kunnon kaveri!
Näytä lisää
 Tätä kirjoittaessa olen hyvin surullinen, pitkäaikainen ystäväni nukkui noin viikko sitten pois. Vaikka pahimmasta on pikkuhiljaa päästy yli, surutyö tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään. Charlott oli hieno koira ja kunnon kaveri!
Ei oikein unikaan tahdo tulla silmään, kun kaikenlaiset asiat pyörivät mielessä. Neljätoista vuotta on pitkä aika ja siinä ajassa oppii tuntemaan kaverinsa läpikotaisin. ”Lotta” oli aina mukana. Auton ovi kun hiukan narahti, niin siellähän karavaanarin kaveri jo jäpitti nenä menosuuntaan pelkääjän paikalla, että mihinkäs nyt lähdetään? Ottipa Lotta silloin tällöin asiakseen vähän lajilleen ominaisia tehtäviäkin: esimerkiksi sienimetsässä ”isin pikkutyttö” pruukasi pitää laumansa kasassa, ettei kukaan eksy liian etäälle. Lotan ansiosta myös moni asia ja useat ihmiset kävivät vuosien saatossa tutuiksi. Tutuilla kotipoluilla ja hieman etäämmillä rantakivilläkin tutustuimme moniin upeisiin ihmisiin, joiden kanssa on sittemmin kehkeytynyt rakentavia ja joskus kiivaitakin keskusteluita esimerkiksi maailman pääomien perässä ratsastavista kasvottomista osakkeenomistajista ideologioineen. Yleensä keskustelun aiheet tosin olivat hieman arkisempia, joskin pääomien ohjauksessa oleva globaali maailma on nykyään muuttunut vähän liiankin arkiseksi. Ihmiset haaveilevat usein, että Jumala olisi antanut heille silmät, jotka näkevät, korvat, jotka kuulevat, kädet, jotka auttavat ja sydämen johon mahtuu! Tuollaisia ominaisuuksia pitäisi olla myös kaikilla päättäjillä. Silloin maailma varmasti olisi paljon parempi paikka elää. Lienee hiukan kaukaa haettu Aasinsilta, mutta varsin runsaskätisesti oli Lotallekin luotu monenlaista viisautta. Puhuakin osasi: esimerkiksi aivastaminen auton penkillä tarkoitti, että nyt pitää katsoa laitumella märehtivää lehmää tai tietä ylittävää hirveä. Joulukuusen sisään kantaminen puolestaan tarkoitti sitä, että kohta jytisee. Tuleehan joulun jälkeen uusivuosi räiskyvine raketteineen ja silloin pelottaa. Paljon enemmän saisi ihmisilläkin olla tuollaisia omia juttujaan, koska niillähän se ankea arki yleensä lopulta taittuu voitoksi. Lotta oli loistava kuuntelija. Oikein kateeksi käy tuonkin ominaisuuden osaamista. Ei mikään voinut olla niin hauskaa, kuin se, että aamulla ”isi” alkoi sonnustautua sukkiin! Kaipa siinä heräsi toiveet pienistä makupaloista ja päivän uusista leikeistä. Myös hädän hetkellä Lotta jaksoi seistä rinnalla ja yleensä orastava masennus olikin hetkessä ohi. Kukaan ei myöskään osaa niin kauniisti pyytää anteeksi, kuin Lotta osasi. Lotta piti yleensä sydänystävinään varsinkin henkilöitä, joihin oli tutustuttu pentuna, mutta sydämestä löytyi tilaa myös uusille tuttavuuksille. Esimerkiksi vuosi sitten eräs naapurin yhdeksänvuotias tyttö kävi kerran ulkoiluttamassa Lottaa ja siitä alkoi aito ystävyys myös meidän ihmisten välille. Tätä olen aina ihmetellyt: Kun Lotta-tyttö joskus aikanaan ensimmäisen kerran tapasi edesmenneen isäni, oli hän ”papan” luona heti kuin kotonaan. Aistivatko koirat samanhenkiset ihmiset, vai onko meissä saman suvun ihmisissä jokin kummallinen ominaistuoksu, jonka vain koirat huomaavat? Muistiin palaa sellainenkin asia muutaman vuoden takaa, kun vaimoni entiseen asuntoon piti löytää hyvä vuokralainen. Vuokran suuruus taisi olla kohdallaan, koska yhteydenottoja tuli varsin runsaasti. Päätimme lopulta kelpuuttaa tytön, joka heti alkuun pahoitteli, että hänellä on sitten kyllä koira. Se oli asia, joka ratkaisi asian: jos ihmisellä on koira, hänen täytyy myös olla vastuuntuntoinen. Arvio ei mennyt metsään. Lotta makaa nyt viimeisessä leposijassaan, mutta otetaan esille vielä yksi pikku rönsy. Lotan matka nimittäin päättyi eläinlääkärin antamaan rauhoittavaan piikkiin, kun takaraajat lakkasivat pelittämästä. Toisaalta on niin, sillä itsellänikin on nyt huojentunut olo, kun tietää, että kaveri ei ainakaan enää kärsi. Samalla kuitenkin muistan, miten isäni makasi viimeiset päivänsä puhekyvyttömänä teholla: kun kyseessä on ihminen, armokuolemaa ei mielestäni edelleenkään pidä sallia niin kauan, kun on vähänkin toivoa uudesta huomisesta. Lopuksi on vielä aivan pakko heittää pallo itse Jumalalle: Jos koirilla on taivas, järjestä niin, että Lotta pääsee sinne! Jari Mäki-Korte
|
