Huokailin tuossa edellisenä yönä tehtaan yövuorossa työkaverille, että jostain tarttis taas löytää jutunaihetta seuraavaan kolumniin ja kaveri vastasi, että hän on aina luullut minulta tulevan tekstiä kuin tyhjää vaan. Taisipa siinä ohimennen heittää vitsinä, että kirjoita vaikkapa tulitikusta. Tuo leikillään heitetty huuli jäi kuitenkin pyörimään päässä siinä määrin, että päätin poistaa luomien väliin työnnetyn ”tulitikun” yrittääkseni pitää silmäni muilla konsteilla auki ja tässä sitä nyt istutaan tulitikuista raapustamassa.

Huokailin tuossa edellisenä yönä tehtaan yövuorossa työkaverille, että jostain tarttis taas löytää jutunaihetta seuraavaan kolumniin ja kaveri vastasi, että hän on aina luullut minulta tulevan tekstiä kuin tyhjää vaan. Taisipa siinä ohimennen heittää vitsinä, että kirjoita vaikkapa tulitikusta. Tuo leikillään heitetty huuli jäi kuitenkin pyörimään päässä siinä määrin, että päätin poistaa luomien väliin työnnetyn ”tulitikun” yrittääkseni pitää silmäni muilla konsteilla auki ja tässä sitä nyt istutaan tulitikuista raapustamassa.

Pyörittelin ajatuksissani mielikuvia tulitikuista ja vähitellen mieleeni hiipi kaikenlaisia juttuja, joita ihmiset ovat aikojen saatossa puuhastelleet tulitikuilla. Ellei nyt ihan tavallista saunan pesän sytyttämistä oteta huomioon, viimeinen muistikuva tulitikuista taitaa liittyä alkusyksyn ikkunanpesurumbaan. Sinnehän tuli ikkunoiden väliin lopuksi aseteltua tikkuaskeja kosteutta poistamaan ja muistan tuolloin funtsineeni, kuinka mummovainaa aikanaan myös hieman maisemoi ikkunoitansa asettelemalla esimerkiksi kuivaa jäkälää tikkuaskiensa päälle.

Tästähän voisi Aasinsiltana pohdiskella, kuinka köyhyys inspiroi ihmisiä keksintöihin. Tällaisen taloudellisen taantuman aikana moni vanha konsti varmasti tuleekin herätettyä uudelleen henkiin, kuten tehtiin 1990-luvun alussa vanhan maailmamme romahtaessa lamaan. Suomalaiset ovat taitavia selviytyjiä. Suomen Kuvalehden edellisen viikon pääkirjoituksessa asiaa pohdittiin kansallisen mahdollisuuden näkökulmasta todeten muun muassa, että nytkin laman kynnyksellä ollaan vähitellen sopeutumassa uuteen, mahdollisuuksia tarjoavaan ympäristöystävällisempään elämäntapaan. Tilkitään vuotavia ikkunoita säästääksemme lämmityskuluissa ja kehitellään samalla kansallisia projekteja, jolla Suomeen taas saadaan uutta vauhtia kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa. Pohtikoot ”ammattisytkärit” tehokkaampia konsteja mutta omilla valinnoillamme me tavalliset ”tulitikkupojatkin” voimme olla rakentamassa uutta päästöttömämpää maailmaa. Jokainen tehköön osansa noissa talkoissa.

Mutta takaisin tulitikkuihin: kokeilin huvikseni, mitä tuloksia netin hakukone antaa tulitikuista ja yllätyin. – peräti 64 500 osumaa. No eipä sieltä silti varsinaisesti mitään erityisen raflaavaa löytynyt mutta mielenkiinnon herättämiseksi tutustuin muutamiin poimintoihin. Opin muun muassa, miten taikuri Risto Leppänen taikoo katkenneen tulitikun ehjäksi. Mielenkiintoista oli myös tulitikkujen työllistävä vaikutus. Porissakin kyseisiä tulentekovälineitä valmistettiin vielä 1987. Parhaina vuosinaan kyseinen Porin Tikkulassa sijainnut puulaaki työllisti noin kaksisataa henkilöä. Edelleen mielenkiintoista oli tulitikkuetikettien keräilijöiden laajuus ja se, miten tikkuaski tarjoaa mainostilaa pienoiskoossa. Edellisissä kunnallisvaaleissakin monet käyttivät tämän option hyödykseen, vaikkakin itse pidän niin sanotun sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia huomattavasti tehokkaampana vaalityön välineenä.

Mummolasta on jäänyt mieleen tuvan seinällä roikkunut taideteos, sellainen raavituista tulitikuista valmistettu risti. Sateisina syysiltoina sitä tuijotellessa taisi vierähtää eräskin hetki ja mummokin mokoman tuijottelun huomasi. Väillä pohdittiin, montako tikkua siihen on tarvittu ja välillä mietittiin, voisiko sellaisen itsekin värkätä. Hieno kapistus, joka antoi nuorelle tuijottelijalle jonkinlaisen kuvan mummovainaan hengellisyydestä. Toki tuon seikan muutenkin oivalsin ja silloin tällöin mummon oppeja kuuliaisesti kuuntelinkin. Vuodet ovat vierineet mutta eipähän ole sellaista ristiä vieläkään tullut itse tehtyä, kirpputorilta kyllä kerran teki mieli sellainen ostaa vähänkuin mummon muistoksi mutta tekemättä jäi sekin. Sinnikkäästi mummo kuitenkin jaksoi viisauksiaan jaella ja jotain toivottavasti on jäänyt myös jääräpäisen nuoren miehen takaraivoon. Mummo oli viisas ihminen. Osaisinpa minäkin toimia niin mallikkaasti nuorempien ihmisten kasvattajana. 

Heitetäänpäs kehiin vielä sellainenkin rönsy tulitikuista, että joidenkin mielestä Maiju Lassilan ensimmäistä kertaa jo vuonna 1910 ilmestynyt Tulitikkuja lainaamassa on yksi suomalaisen kirjallisen komedian kiistattomimmista kulmakivistä. Kirjasta on tehty myös suomalainen elokuva ainakin vuonna 1980. Täytynee joku ilta vuokrata kyseinen leffa tai mieluummin tietysti katsoisin kyseessä olevan teoksen teatterikappaleena. Onhan Tulitikkuja lainaamassa historiansa aikana taipunut moniksi näyttämösovituksiksi.

Mutta se tulitikuista tällä kertaa, vaikka jotenkin jäi tästä projektista sellainen olo, että jutusta puuttuu punainen lanka. Onneksi tuo alussa mainitsemani työkaveri ei ehdottanut tarinaa punaisesta langasta.

Jari Mäki-Korte