Oslo toipuu hiljalleen hirveän pommiattentaatin ja viattomiin nuoriin kohdistuneen terrori-iskun jäljiltä. Surutyö Norjassa tulee kuitenkin jatkumaan vielä pitkään. Hirmuteot olivat isku oikeusvaltiota, demokratiaa ja solidaarisuutta vastaan. Kuinka joku voi tehdä tuollaista?  

Viimeaikaiset uutiset ovat muutenkin olleet varsin masentavia: Lontoo liekeissä, Itä-Afrikan nälänhätä tappaa tuhat ihmistä päivässä, Ammattiyhdistysaktiivi tapettiin Brasiliassa, Somalian nälänhätä pahenee, Irakissa taas tuhoisa pommi-isku. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.  

Minullakin oli tilaisuus reilut pari viikkoa sitten piipahtaa Oslossa ja siellä näkemäni hävitys sekä massiivisiin mittasuhteisiin paisuneet surukukitukset viimeaikaisten muiden huonojen uutisten ohella vain vahvistivat ajatusta siitä, että pitkäjänteinen työ valitsemallamme tiellä paremman huomisen puolesta on tarpeellista ja hyödyllistä. Turvallisuus, oikeudenmukaisuus, myötätunto ja kaikkinainen laillisuuden periaate ovat arvoja, joiden eteen pitää edelleen tehdä lujasti työtä. Ihmisten on opittava erottamaan hyvä pahasta ja yhdessä sovittuja sääntöjä on noudatettava. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa vain demokratian keinoin.  

Anders Behring Breivikin hirmutekojen jälkeen Norjan kuningas Harald V kannusti kansalaisiaan pois pelon tieltä muun muassa rohkaisemalla heitä liittymään poliittisiin puolueisiin ja hyvää tekeviin järjestöihin. Mielestäni kuninkaan oivallus oli loistava ja siitä kannattaa ottaa mallia myös kotimaassa. Kannustankin nyt kaikkia tämän kolumnin lukijoita menettelemään Norjan kuninkaan neuvomalla tavalla ja autan mielelläni valitsemaan tarkoitukseen sopivia yhdistyksiä.  

En väitä, etteikö omissa oloissamme olisi kosolti parantamisen varaa, mutta monessa muussa maassa asiat ovat vielä paljon huonommin. Asioiden parantamiseen tarvitaan demokraattista päätöksentekoa, mutta myös voimakasta ja demokraattista ammattiyhdistysliikettä, joka on osa toimivan kansalaisyhteiskunnan kulmakiveä. Politiikan ja talouselämän päätöksentekijöihin tulee pystyä globaalillakin tasolla vaikuttamaan myös työelämän näkökulmasta.  

Äskeisessä lauseessa kiteytyikin mukavasti syy siihen, miksi minäkin olen hakeutunut mukaan marras-joulukuun vaihteessa toteutettavalle talkoomatkalle Uruguayihin. Matkan toteuttaa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry, jonka tehtävänä on parantaa ay-toiminnan edellytyksiä maailmassa.  

Tätä kirjoittaessa ei vielä ollut tarkkaa tietoa siitä, mihin solidaarisuustyömme Uruguayssa kohdentuu. Toivon kuitenkin tulevan hankkeemme parantavan sikäläisten yhteistyökumppaniemme, keitä he sitten ovatkin, toimintakykyä osana maailmanlaajuista edunvalvontaa muun muassa työvoiman halpamyyntiä, lapsityövoiman väärinkäyttöä ja vaarallisia työoloja vastaan.  

Osallistumiseni SASK:n talkoomatkalle lienee julkista tietoa, joten mene ja tiedä, vaikka olisin ollut mukana Norjan hirmuteot tehneen Breivikin listalla. Paperimiehenä minua mietityttää tieto esimerkiksi siitä, että Eteläisen Amerikan maat, joihin myös Uruguay lukeutuu, ovat paperinkulutuksen kasvualuetta.  

Vaikka kansainväliset sellu- ja paperiyritykset ovatkin luoneet alueelle työpaikkoja, sikäläiset ay-järjestöt eivät ole vielä todellisia neuvottelukumppaneita yrityksille johtuen luultavasti siitä, että sikäläinen ay-kenttä on poliittisesti melko hajanainen ja lainsäädäntö kehittymätöntä. Jospa jotenkin voisin olla mukana parantamassa sielläkin toimivien työntekijöiden perusoikeuksien toteuttamista vaikkapa opastamalla heitä kansallisten alakohtaisten työehtosopimusten merkityksestä.  

Vieraskielisellä otsikolla yritin houkutella lukijat pohtimaan ajatusta toverillisesta tervehdyksestä solidaarisuudelle. Sinä päätät, miten siinä onnistuin.  

Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen