Korvissa soi radiosta tuttu luritus; ”Päätin lähteä, mä etsin tähteä”. Perstaskussa oli kuiteski hyffee vaan murto-osa siitä, mitä Andy McCoylla on aina mukana joten visiitti sateiseen Amsterdamiin piti rajoittaa kolmeen päivään.

Tää reissu muuten ajottu aikaan, ennen ku Aasian tsunami oli tullu issueks. Härmässä oli menossa AKT:n lakko. Vuos 2004 alko olla vähitellen pulkassa. Mieltä vaivas viimeaikaiset ilmiöt ja tapahtumat maailmalla. Oli ollut koulukaappauksia, Setä Samulin sirkus oli mellastanut Irakissa, duunarin työoloja maailmalla poljetaan ja vaikka mitä sontaa. Mieleen hiipi myös ikävä uutinen maaliskuisesta bussiturmasta Konginkankaalla.

No nyt oltiin kuitenkin Amsterdamissa ja hypätty just pois junasta Central stationilla. Matka Schipholista taittu kahteenkymmeneen minuuttiin. Kelasin, ett tosi nastaa päästä vähäks aikaa irti oravanpyörästä. Funtsin, että joskus tekis mieli ottaa vuos vuorotteluvapaata ja ryhtyy travelleriks. Tiesin, ett joka hetki maailmalla liikkuu ainaki parimiljoonaa nuorta omin päin ilman tarkkoja aikatauluja ja jossain kaukana kotoa.

Suvaitsevaisuutta ja kaltevia rakennuksia
Vapaamielinen, mutta ystävällinen Amsterdam vetäs helposti satunnaiset matkamiehet syövereihinsä. Sitattiin jossain kanavan rannalla ja ihmeteltiin vuosien saatossa kallistumaan alkaneita puupölkkyjen päällä seisovia rakennuksia vastarannalla. Ei murehdittu sitä, että öljy ja euro olivat kalleimmillaan eikä liikaa tuskaista tupo-tilannetta Suomessa. Nautittiin vaan näkemästämme. Tämäkin omaleimainen kanavakaupunki oli vielä tuhat vuotta sitten ollut pelkkä pieni kalastajakylä karulla suomaalla kahden joen risteyksessä. Ekat uudisasukkaat olivat rakentaneet Amsteljoelle padon estääkseen meriveden pääsyn kaupunkiin. Juontuukohan Amsterdamin nimi kenties juuri tuosta padosta, funtsittiin.

Vettä tihkutti vieläki, mutta niin vähän, että Waterloopleinin kirpputorilta ostamani Blues Brothers-tyylinen huopahattu riitti sontikaks.

Saara oli käynyt täällä joskus kakskyt vuotta sitten, ku oli ollut reilaamassa ja ties, että hollantilaisilla olis harvinaisen vilpitön ja suvaitsevainen elämänasenne itseään ja muukalaisia kohtaan. Kelattiin, ett hollantilaiset sais kuitenkin vielä kärsiä tuosta vapaamielisyydestään. He nimittäin suhtautuvat suvaitsevasti myös huumeisiin ja tämä on johtanut siihen, että Amsterdam houkuttelee kaduilleen hörhöjä. Päätettiin ottaa iisisti ja olla varovaisia. Naposteltiin hyvää hollantilaista Edamia ja funtsittiin, että arvokas kamera olkapäällä tai lompakko pöydän kulmalla olis houkutus varkaalle missä tahansa.

Amsterdamissa myydään kannabiksen siemeniä ihan julkisesti esimerkiks Singel-kanavan rannassa sijaitsevalla kelluvalla kukkatorilla. Vaikka huumeet onkin virallisesti kielletty myös Amsterdamissa, siellä on kuitenkin Coffee Choppeja, joissa ganjan myyminen ja nautiskelu ovat sallittuja tarkoin säädeltynä liiketoimintana.

Nälkä iskee
Amsterdamilaiset nauttivat päivällisensä yleensä vasta illalla auringon laskettua. Lounas kuitataan usein pienemmillä välipaloilla. Niin tehtiin mekin. Oli koko päivä ihmetelty ihmisvilinää ja fillareiden paljoutta ahtailla kanaalien välissä pujottelevilla kujilla. Alettiin vähitellen uskoa, että Hollanti on Euroopan tiheimmin asuttu maa ja et monet hollantilaiset ovat valinneet asuinsijoikseen juuri Amsterdamin. Tunnelmallinen ilta hyvän ruoan ja viinin ääressä olis sopiva päätös kokemusrikkaalle päivälle.

Hollannissa asuu vakituisesti ihmisiä melkein jokaisesta maailman kolkasta, joten makumatkakin onnistuis. Ajateltiin kuitenkin tällä kertaa kokeilla jotain hollantilaista. En mene kyllä takuuseen, osasimmeko valita perinteistä hollantilaista. Alankomaissa näet indonesialainen keittiö näyttää olevan edelleen kunniassa, jotain peruja kolmen vuosisadan Kaukoidän siirtomaaherruudesta. Myös alkuperäinen suunnitelma hyvästä viinistä oli vaihtunut Amstel-beeriks ja kahvikonjakki Geneveriks. Arveltiin viinien kalleuden johtuvan siitä, että ne olivat kaikki tuontitavaraa.

Pieleen meni myös suunnitelma, jonka mukaan illallinen päättäis kokemusrikkaan päivän. Joku outo voima nimittäin sai meidät kulkemaan ääntä kohti. Jossain soi hiljainen saksofoni ja se pitäis kokee livenä. Bingo. Oli löydetty tuulimyllymaasta hämyinen kapakka, jonka fiilis hipoi kosmisia sfäärejä. Paikka oli jossain Leidsepleinin liepeillä. Mieleen hiipi tuulahdus ”mansesta”. Paapan kapakka taiski olla viimeinen paikka, miss oli diggailtu live-jazzii.

Uusi päivä, uudet kujeet
Oltiin kömytty kämpille joskus kolmen huitteissa, ku nukkumatti alko rulettaa. Taksamittari raksutti kymmenen euroo ja kaheksankyt senttii. Suhari oli kuiteski redi tyyppi, kun anto mennä tasarahalla. Herättiin aamupalalle ja päätettiin jälleen lähteä tutkimaan iloista Amsterdamia. Olis kyllä tehnyt vähän mieli lähtee piipahtamaan Rotterdamissa, ku tiesin, että siellä on Euroopan vilkkain satama. Merenkulku on aina jotenkin kiehtonut.

No Rotterdamia sitten joskus toisten. Ja onhan Amsterdamillaki juuret vahvasti merenkulussa. Monille viettelevien yksityiskohtien Amsterdam merkitsee loisteliasta arkkitehtuuria, mutt meitä arkkitehtuuri ei paljoo pyöräyttänyt. Meille ”Dam” merkitsi historian havinaa merenkulun merkityksestä eurooppalaiselle kaupankäynnille. Aikojen saatossa Amsterdamista oli tullut Pohjanmeren portti Eurooppaan ja voin vain kuvitella, miten eksoottiset tuotteet tupakasta kahviin vaihtuivat eurooppalaisiin tuotteisiin tuoden mukanaan kulttuurisia vivahteita kaukaisista maista.

Päivän kuluessa buukattiin itsemme jollekin kanavaristeilylle. Kippari selosti, ett Amsterdamin kanavat on rakennettu nimenomaan palvelemaan lisääntyvää satamalaitureiden tarvetta joskus neljäsataa vuotta sitten.

Punaisten lyhtyjen alueelle ei eksytä
Hotellimme sijaitsi aivan Amsterdamin keskusaukion Damin läheisyydessä, jonka itäpuolella Euroopan hurjimmaksi luonnehdittu punaisten lyhtyjen alue sijaitsee. Kiva paikka. Sinne ei yleensä eksytä vaan mennään aivan tarkoituksella, niin mekin.

Tuhannet ihmiset eripuolilta maailmaa käyvät siellä ilta toisensa jälkeen ihmettelemässä näyteikkunoilla sulojaan esitteleviä mimmejä. Eri puolilta maailmaa ovat myös lasien takana niukasti pukeutuneet daamit, joita turistien tuijottelu ei tunnu haittaavan. Tytöt ovat alansa ammattilaisia ja osaavat kyllä poimia tuijottajista potentiaaliset asiakaskandidaatit. Vaikee mennä sanomaan näiden tyttöjen käyttöasteesta, mutta useimmat miehet kuitenkin nähtävästi ovat tulleet punaisten lyhtyjen alueelle silkkaa uteliaisuuttaan. Ellei olis tiedetty, olis melkein voitu kuvitella eksyneemme Bangkokiin tai Pattayalle.

Nyt kyllä vähä rönsyää, mutta täytyy vissiin vetää takasin toi vertaus. Thaimaassahan tilanne on sellanen, että siellä ei virallisesti ole prostituutiota vaikka kaikki tietää asian olevan toisin. Ja kun prostituutiota ei virallisesti ole olemassa, niin kuinka se voitais kieltää. Amsterdamissa sen sijaan ikkunoiden takana sulojaan esittelevät tytöt ovat olennainen osa Amsterdamin elämää ja toiminta on täysin laillista. Tätä toimintaa myös valvotaan tarkasti. Tuo valvonta tarkoittaa muun muassa säännöllisiä lääkärintarkastuksia ja virallista rekisteriä prostituoiduista.

Punaisten lyhtyjen alue on ollut Amsterdamissa luultavasti yhtä kauan, kuin Amsterdam on ollut satamakaupunki. Amsterdanin prostituoiduilla onkin muiden kansalaisten kanssa tasavertaiset kansalaisoikeudet. He ovat järjestäytyneitä ja vaativat päättäjiltä tinkimätöntä etujensa valvomista. Sanotaan, että punaisten lyhtyjen tytöt tekevät työtä kolmessa vuorossa. No joo, ettei nyt menis ihan pornohommista veisaamiseks, täytynee mainita, ett punaisten lyhtyjen alueella on toki paljon muutakin. Sieltä löytyy myös ihan tavallisia baareja ja putiikkeja. Lopuks vielä kevennys, että prostituoidun palkka on sitä huonompi, mitä kauemmin alalla kestää.

Jari Mäki-Korte