Pari sanaa Hugo Chávezista
Tiistai 11.12.2007
Tämä tarina käsittelee Venezuelaa helmikuusta 1999 hallinnutta, räikeästi keinoja kaihtamatonta ja taktisesti taitavaa vasemmistopopulistista Hugo Chávezia. Satuin viime vuoden joulukuussa olemaan Venezuelassa, kun rääväsuisista lausunnoistaan tunnettu Chávez sai jatkopestin presidenttinä voitettuaan vastaehdokkaansa Manuel Rosalesin saaden yli 60 % äänistä. Vaalikampanjoissaan Chávez muun muassa lupasi poistaa maasta korruption ja panostaa turvallisuuden lisääntymiseen. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, Venezuelan korruptoitunut pääkaupunki Caracas on edelleen maailman vaarallisimpia kaupunkeja.
Näytä lisää
Vaikken henkilökohtaisesti pidäkään Chávezin toimintatavoista, hänen vaalikampanjansa ja itse vaalit kuitenkin olivat mielenkiintoista seurattavaa. Vaalitilaisuudet olivat kiihkeähenkisiä ja vaalituloksen selvittyä Chávezin kannattajat tanssivat kaduilla, autot soittivat torviaan ja ilotulitteet räiskyivät trooppisen Venezuelan öisellä taivaalla. Juhlia kesti ainakin pari päivää. ☺☺☺ Radikaaleista puheistaan tunnettu Hugo Chávez on muun muassa nimittänyt Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia ”mulkuksi” ja paholaiseksi. Tiedä nyt mennä sanomaan, luokittelisinko ”tupla-vee” Bushia itsekään aivan sydänystäväkseni, mutta voisi tuon tason poliitikolta odottaa hieman diplomaattisempaa käytöstä. Kovasti ihmettelen, etteivät Chávezin puheet näytä vaikuttaneen Venezuelan talouteen – Öljytuloilla nousseen maan talous on kasvanut runsaan 9 % vuosivauhtia. Toukokuussa Chávez hätkähdytti maailmaa ilmoittamalla Venezuelan muodollisesti eronneen Maailmanpankista ja Kansainvälisestä valuuttarahastosta, hänen mielestään näitä dominoi Yhdysvaltojen imperialismi. ”Käsittämätöntä öykkäröintiä”! ☺☺☺ Chávezia on aivan oikeutetusti kritisoitu myös hänen pyrkimyksestään yksipuoluejärjestelmään, ehkäpä tämä selittää hänen lämpimät välinsä Kuuban Fideliin. Chávezin kolme suurinta liittolaispuoluetta on kuitenkin kieltäytynyt hajottamasta itseään perusteluinaan, että uuden puolueen rakenne tulisi olemaan epädemokraattinen, eikä näin antaisi eri näkemyksille tilaa. Ihmetellä kuitenkin täytyy, miten Chávez tammikuussa 2007 onnistui saamaan itselleen valtuudet hallita asetuksin maataan ainakin seuraavat 18 kuukautta, käytännössä tämä on jo nyt tehnyt puolueista toimintakyvyttömiä ja Chávez voi näin vapaasti jatkaa kyykyttämistään.
Erityisen pöyristyttävänä pidän Chávezin tapaa suosia sukulaisiaan valtaa keskittäessään. Eiköhän nyt sentään ole moraalisesti arveluttavaa, että esimerkiksi hänen isänsä Hugo de los Chávez on Barinasin osavaltion kuvernööri ja isoveljensä toimii Venezuelan opetusministerinä. Chávezin nuorempi veli puolestaan on Barinasin osavaltion pääsihteeri ja toinen pikkuveli toimii johtajana puolivaltiollisessa Sofitasa-pankissa. Kolmas Chávezin nuoremmista veljistä puolestaan vastaa yhteistyöstä Kuuban kanssa. 2. joulukuuta Venezuelassa järjestettiin kansanäänestys Chávezin esittämästä perustuslain muuttamisesta. Jos esitys olisi mennyt läpi, maan perustuslaista olisi käytännössä tullut Kuuban kopio ja Chávez olisi voinut jatkaa vallassa nykyisen kautensa jälkeenkin. On Chávez tosin hyvääkin saanut aikaan. Tuottoisten öljytulojen turvin hän on muun muassa aloittanut ilmaisen terveydenhuollon levittämisen köyhille seuduille sekä peruskoulutus- ja lukutaitokampanjan, jonka tarkoituksena on lukutaidon ohella opettaa ihmisille heidän perustuslaillisia oikeuksiaan. ”Minkähänlaisia oikeuksia mahtavat opettaa”? ☺☺☺ Chávez tuli aikanaan julkisuuteen johtamalla epäonnistunutta sotilasvallankaappausta 4. helmikuuta 1992. Vietettyään kaksi vuotta vankilassa, presidentti Rafael Calderan armahtama lannistumaton Chávez kokeili kuitenkin toistakin tietä ja nousi valtaan laillisesti. Miten on mahdollista, että epäliberaalein keinoin ja populistisesti väestön köyhimpään kansanosaan nojautuen maataan hallitseva Chávez nauttii edelleenkin noinkin suurta kansansuosiota? Aika näyttää, onko Chávezilla edessään seinä, itsetuho vai sopeutuminen. Joulukuun alussa Venezuelassa käyty kansanäänestys onneksi osoittaa, että vaikka Chávezin häviö oli pieni, venezuelalaiset haluavat demokratiaa. Tämä räksytyksestä tällä kertaa. Toivotan kaikille oikein leppoisaa Joulun aikaa ja Onnellista uutta vuotta 2008! Kiitos Metsäteollisuus ry:n toissavuotiselle työsululle, oma jouluni tosin tulee vierähtämään työn merkeissä. Jari Mäki-Korte
|