Istun halvan majapaikkani parvekkeella Rambla de las Argentinosin ja Trapanin kulmilla Uruguayn Piriapoliksessa haaleaa Matea ryystäen ja katselen, kuinka miljoonia vuosia tietämme valaissut kuningas aurinko työntyy väsyneenä valtavan Atlantin taa. Siellä jossain vetten takana työnantajani omistama paperikone jauhaa maailmalle raumalaista laatua ja olen iloinen, että perheeni elanto lohkeaa juuri sieltä. Samaan aikaan olen kuitenkin huolissani täkäläisten kollegojeni työoloista ja suomalaisen vientiteollisuuden tilanteesta laajemminkin.  

Mietin, miksi istun juuri tänään tämän nuhjuisen latinalais-amerikkalaisen hotellin parvekkeella ja päädyn lopputulemaan, että paikka tarjoaa kaiken viime päivien aikana näkemäni jälkeen erityisenkin sopivat puitteet sulatella näkemääni. Olen tässä entisessä hyvinvointivaltiossa osallistuakseni Suomen Ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen (SASK ry) järjestämälle talkoomatkalle, jonka aikana olemme tutustuneet useaan työpaikkaan ja vaihtaneet lukuisia kuulumisia täkäläisten ammattiyhdistysaktiivien kanssa. Varsinainen talkootyömme on ollut lähinnä täkäläisten yhteistyökumppaneiden toimistotilojen maalaamista. Pitkä stoori.

Isäntinämme täällä nykyisessä kehitysmaassa on toiminut muun muassa PIT CNT, joka on vähän sama, kuin SAK meillä, sekä täkäläinen Centro de Papelleros. Paperityöntekijänä olenkin erityisen ilahtunut siitä, että talkoomatkamme virallisen osuuden jälkimmäisenä isäntänä toimi juuri paikallinen ”Paperiliitto”. Kuulumisten vaihto ”Paperiliiton” Mersedesin osaston puheenjohtajan ja Uruguayn paperiliiton liittosihteerin Juan Jose Mancebon kanssa on ollut varsin ajatuksia herättävää. Suuri kiitos Lindellin Jukalle uutterasta työstä toimiessaan tulkkinamme, joskin samanhenkisyytemme ”Petsuksi” itseään kutsuvan ”papelleron” kanssa usein edesauttoi kielimuurimme murtamista myös sanattomasti. Osoitan kiitokseni myös SASK:n Latinalaisen-Amerikan aluekoordinaattori Vicente Carreralle, jonka mielestä yhteistyö suomalaisten kanssa alkaa vähitellen tuottaa hedelmää.

Suuri kiitos kuuntelevista korvista vielä surutyötä tekevälle Jyväskylän vanhalle hipille, ”Metallurgio” Olavi E. Kokkoselle, jonka kanssa olen kortteerannut kimppakämpässä lähes kuukauden ajan. Olavi saattaa äitinsä haudan lepoon, kun palaamme Suomeen. Hänen kanssaan on hänen surutyöstään huolimatta kuitenkin ollut antoisaa vaihtaa mielipiteitä suomalaisen vientiteollisuuden merkityksestä suomalaiselle kansantaloudelle. Olemme samalla aaltopituudella. Taas pitkä stoori.    

Noin kaksi viikkoa sitten allekirjoittaneelle tarjoutui mahdollisuus vierailla UPM:n Fray Bentosin sellutehtaalla, jossa haastattelemieni kollegoiden mielestä työolot ovat UPM-fuusion myötä parantuneet. Tuntuu jotenkin haikealta muistella aikaa, kun Botnia aikanaan rakensi kyseistä tehdasta. Samaan aikaan sama yhtiö oli lakkauttamassa hyvässä kunnossa olevaa tehdastaan Kemijärveltä. Syy uuden tehtaan rakentamiseen tänne vetten taa ei kuitenkaan suinkaan ollut suomalaisissa palkoissa, vaan siinä, että täällä Eukalyptus kasvaa monin verroin suomalaista puuta nopeammin sekä siinä, että Uruguayn valtio on tarjonnut ulkomaisille toimijoille mahdollisuuden harjoittaa liiketoimintaa vapaakauppaoikeuksin. Myös Eukalyptuksen kasvattaminen on yhtiöille vapaakauppaoikeutettua toimintaa. Mitä tulee Eukalyptuksen tehoviljelyyn, uskoisin tehoviljelyn muuttavan maaseutua samalla tavalla, kuin kuuluisat United Fruit Companyn banaaniplantaasit muuttivat Keski-Amerikkaa 1900-luvun alussa.

Nyt Uruguayssa rakennetaan taas ja tällä kertaa asialla on Stora Enso, jonka osakkeista leijonanosan omistaa Suomen valtio. Uusia laitoksia pykätään pystyyn ulkomaille ja vanhoja lahdataan stoppiin Suomesta. Näinkö meillä hoidetaan suomalaista kansantaloutta? Kenenkähän pussiin nuokin miljardit katoavat? 

Eettisestä puunkasvatusmenetelmästä ei hyvällä tahdollakaan voi puhua ainakaan tehdashankkeista toisaalla Latinalaisessa Amerikassa, eli Brasiliassa, jossa sellun raaka-aineeksi tarvittavan puun kasvattaminen globaalia agribisnestä isolla B:llä. Siellä sellun raaka-aineeksi myös jopa hakataan sademetsiä. Kun sademetsät kuolevat, kuolee vähitellen koko imperiumi. Pitkälti Suomen valtion omistama Stora Enso ja sitä kautta koko Suomen valtio on siis vakavalla tavalla mukana tuhoamassa maapalloa, jossa elämän pitäisi jatkua myös seuraavat megabiljoonaa vuotta. Onko meidän pakko alistua ymmärtämään globalisaatio vain uusliberaalin kapitalismin välineenä?     

Feliz Navidad a todos!

Jari Mäki-Korte