Olipa kerran pilkkimies, jonka kevät yllätti? Sitä aina välillä pysähtyy miettimään, miksi tuollainen kestoaihe tupsahtaa vuosi toisensa jälkeen lehtien palstoille samoin, kuin otsikot veneilijöistä, jotka syksy yllätti. Ettei noita yllätyksiä taas pääsisi syntymään, katson velvollisuudekseni informoida, että nyt on kevät. Neuvoisin kuitenkin hankkimaan myös Almanakan, siitä on kosolti riemua myös ristisanatehtävien täyttäjille. 

Kohtuullisen varma kevään merkki on myös kansankanavien kestoaiheena vuodesta toiseen säilyneet koirankakkakeskustelut. Niiden rustaajilla luultavasti on jo Almanakka, koska etenkin keväisin niitä on lehdissä kyllästymiseen saakka. Minulla kuitenkin on tälläkin hetkellä taskussa sen verran monta kakkapussia, että olen valmis antamaan taksitolppatuomion moisille kirjoitteluille, tässä tapauksessa siis myös itselleni. 

Rohkenen samalla väittää, että myös sellaisten Almanakan ostajien taskussa on tilaa muutamalle kakkapussille, joilla ei itsellä edes ole koiraa. Vaikuttavuuttakin löytyisi luultavasti paljon enemmän, kuin kansankanavakirjoittelulla. Hmmm… Tästähän voisi löytyä aihe vaikkapa kakkossivun kolumnille. Olisipa kerrankin aihe, josta ihmiset tykkää ja perustan käsitykseni sille, että niitä koiranskeidakannanottoja niin runsain määrin lehdissä viljellään. Hyppään kuitenkin lukijoiden pettymykseksi muihin aiheisiin pysyen kuitenkin kevään merkeissä. 

Kevään voi aistia myös siitä, että joka puolelle alkaa vähitellen muodostua komeita halkopinoja. Mukavaa hommaa tuo puun halkominen. ”Mink kuntos kestää, kirves lyö, se olkoon vapauden työ”! No… ei niitä nyt silti pää punaisena tarvitse halkoa. 

Vappujuhlatkin ovat selkeä kevään merkki. Suosittelisin kuitenkin Almanakan hankkimista myös porvareille, jotka hekin näyttävät juhlivan vappua: ainakin minun kalenterissa toukokuun 1. päivä on edelleen Työväen juhla ja viimeistään silloin jääkausi päättyy. Tarkenee taas istahtaa mopon satulaan ja tulee tankkaaminenkin halvaksi. Viime kesänä tankkasin kerran moponi ja sinne mahtui nippanappa kaksi litraa. Oikein nolotti mennä kassalle. 

Kevät on myös aikaa, jolloin erilaiset järjestöt rustaavat toimintakertomuksiaan edelliseltä toimintavuodelta. Itse naputtelin sellaiset Paperi 42:lle ja SAK:n Rauman Paikallisjärjestö ry:lle. Molempiin syntyi tekstiä sivutolkulla mutta jotenkin tuntuu silti siltä, että ne tavalliset rivijäsenet, joille tekstiä muodostettiin, välittävät toiminnastamme lähinnä piut paut. Tässä yhteydessä onkin aivan pakko laajentaa ostoslistaa Almanakan lisäksi myös peilin hankinnalla. Kritiikki siis kohdistui jälleen myös itseeni.  

Kaikella toiminnalla pitää olla tarkoitus, mutta silti aivan liian monien työpaikkojen ammattiosastot näyttäytyvät jäsenistölleen lähinnä vapaa-ajantoiminnan järjestäjinä. Tärkeää sekin, mutta miten voi viestin vieminen olla niin vaikeaa? Neuvonkin nyt kaikkia aktiivitoiminnassa mukana olevia miettimään, että mitä koskaan touhuammekaan, pitäisi aina samalla tuumata tovi, aiheutuuko tekemisistämme velvollisuus viestiä jollekin? 

Tulevana viikonloppuna osallistun ammattiosastoni laivaseminaariin ja sinne osallistuu jälleen varsin kiitettävä määrä ihan tavallisia rivijäseniä. Kaikella toiminnalla pitää olla tarkoitus, joten tätäkin viestiä voisi harkita levittää vaikkapa seminaarin yhteydessä. Harkinnan arvoista voisi olla myös se, että kevätkokoukset järjestettäisiin tällaisten vapaa-ajantapahtumien yhteydessä. Jos vaikka kokousväen joukossa näyttäytyisi luottamusmiesten lisäksi myös niitä, joita varten sääntömääräisiä kokouksia järjestetään? 

Eräs Facebook-kaverini ehdotti, että käsittelisin kolumnissani joskus omaa näkemystäni sosialidemokraattisen puolueen tilasta. Ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta tyydyn tässä yhteydessä tilanpuutteen vuoksi vain toteamaan, että peilikauppareissu olisi tarpeen myös monelle puolueaktiiville. Sosialidemokraattinen aate on edelleen täysin ylivertainen aate, mutta miksemme saa viestiämme perille. Tässä olisi selkeästi kouluttautumisen paikka. En yhtään ihmettele kannatuslukujemme putoamista, jollemme osaa viestiä asioistamme napakan selkeäsanaisesti. Mitä koskaan teemmekään, muistammeko pohtia, aiheutuuko siitä velvollisuus viestiä jollekin? Populistisiin heittoihin ”tavisten” on helppo samaistua, mutta sille linjalle ei silti pidä sortua. 

Ja lopuksi vielä takaisin kevääseen: On varsin mieltä kohentavaa tiedostaa, että kevään jälkeen tulee taas kesä ja kärpäset ja ennen kuin lähden rantsulle kaloja narraamaan, murhaan ne, siis kärpäset. Sitten ei enää olekaan pitkä aika, kun ainakin minun Almanakan perusteella tulee taas joulupukki. 

Sen pituinen se! 

Jari Mäki-Korte

Kolumni on julkaistu Uudessa Ajassa 16.3.2012 otsikolla; Jääkausi päättyy