Buengiorno! Saluti da Roma!  

Alkoi tehdä pizzaa mieli ja hetkeä myöhemmin löysin itseni hetken mielijohteesta tehdyn nettibuukkauksen takia helteisestä Roomasta. Hiki virtaa mutta onhan sitä pizzaa löytynyt.  

Tämänpäiväinen pizzanautintoni sijoittui maantieteellisesti jonnekin tuonne Colosseumin lähimaastoon, jossa trattoriat olivat kaikki järjestään tupaten täynnä turisteja. Niinpä valitsin pöydän, jossa istui ennestään pari kalifornialaista travelleria. Päiviteltiin neljäkymmentäasteista hellettä ja yritin aikani kuluksi selostaa heille, kuinka meillä siellä Suomessa piakkoin vietetään maagista yöttömän yön juhlaa auringon paistaessa kellon ympäri. Taisivat pitää minua hiukan vinksahtaneena, kun tuollaista höpisin mutta jonkinlaista taikaa oli myös sen vanhemman herran korttipakankäsittelytaidoissa: pääsin seuraamaan aitiopaikalta aivan käsittämättömiä korttitemppuja ja silmäni ovat vieläkin aivan käännetyt.  

Reissussa tuppaa yleensä hiukan rähjääntymään ja näin kävi nytkin. Valitsemani majapaikan kylppärissä oli shampoot talon puolesta ja tulihan sitten pestyä hiukset kosteusvoiteella. Sitä sai virutella aika kauan pois, kun suihku muistutti odotetusti lähinnä pikkupojan pissaamista. Joskus on tosin eräällä matkalla käynyt niinkin, että suihkusta loppui kokonaan vesi juuri, kun olin saanut shampoot päähän. Ei muuta kuin majapaikan isännän ovea kolkuttelemaan ja odottelemaan uutta vesisatsia, joka tietenkin oli hemmetin kylmää. Nyt sitä vettä kuitenkin riitti, joskin hieman vaihtelevalla menestyksellä.  

Lienee jonkinlaista taikaa, että hiukseni tulivat lopulta huuhdeltua. Olisihan sille kosteusvoiteelle näköjään hieman mielekkäämpääkin käyttöä löytynyt, kun pärstä ja käsivarret ovat palaneet karrelle: en tullut tänne aurinkoa ottamaan, mutta sitä saa näköjään väkisinkin jostain. Kokeiliskohan shampoota kyseiseen vaivaan vai keksiskö jotain muita taikoja?  

Päivällä hyppäsin bussin kyydistä satunnaisella pysäkillä, kun massiivisen ihmisjoukon aiheuttama kaaos herätti uteliaisuuteni. Hetkeä myöhemmin tajusin osuneeni jonkinlaisen ääriryhmittymän järjestämään mielenosoitukseen ja varmuuden vuoksi yritin taikoa itseni mahdollisimman huomaamattomaksi siinä ilmeisesti onnistuenkin. Harmi kun en ymmärtänyt sanaakaan, mutta arvelin paikalla olleista kuvasymboleista päätellen happeningin liittyvän tavalla tai toisella eurokriisiin. Harmi kun kamerakin oli jäänyt hotellihuoneeseen, että olisi voinut myöhemmin tutkia panderolleja vaikkapa googlekääntäjän avulla.  

Hieman samansuuntaista liikehdintää oli havaittavissa myös jonkun suuren pankkirakennuksen edustalla. Joku möykkäsi megafoniin ja panderolleja kannatellut ihmisjoukko peesasi perässä. Tässä kohtaa en enää vaivautunut taikomaan itseäni näkymättömäksi kun tilanne selvästikin näytti olleen rauhanomaisesti järjestetty ja panderolleissa ei ollut kovin häijyn näköistä matskua.  

En ole varma, liittyivätkö nuo näkemäni mielenosoitukset jotenkin eurokriisiin, mutta sitä vaan pysähtyy miettimään, että mistä taikoa poliitikoille viisautta edetä asiassa ainakin siellä keskiyönaurinkoisessa kotimaassa tarkoin harkitulla tavalla.  

Ainakaan minulla ei ole minkäänlaista Nobelin taloustiedepalkintoa, mutta laittaahan se kuitenkin miettimään, että kuka on vastuussa jos eurooppalaisilla pankeilla menee huonosti ja miten kaikki tuo vaikuttaa tavallisiin veronmaksajiin?  

Mietityttää myös, että mihinkähän esimerkiksi Kreikan tuet oikeasti päätyvät, valtiolle vai pankeille ja tuleeko noistakaan lainoista koskaan latiakaan takaisin?  

On selvää, että talouskriisi heijastuu vahvasti myös suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukykyyn. Asiayhteydessä ei tietenkään yhtään lohduta sekään tosiasia, että talouskriisistäkin huolimatta myös suomalaiset jättiyritykset tahkoavat rahansa mieluummin sieltä mistä pääomalle kulloinkin sattuu saamaan parhaan katteen. Kokonaisia tehtaita suljetaan alvariinsa mutta kukaan ei tunnu tekevän asialle mitään.  

Jonkin asteista hölmöilyä suomalaisen vientiteollisuuden kilpailuedellytysten edistämiseksi tosin on havaittavissa myös poliitikkojen taholta ja esimerkkinä mainittakoon vaikkapa rikkidirektiivi. Ei liene kenellekään yllätys, ketkä tuonkin hölmöilyn taas maksavat. Jos osaisin, taikoisin näiden asioiden korjaamiseksi vaikkapa jotain Lindmanin Antin peräänkuuluttaman kansallisen strategian kaltaista. 

Nyt kun onnistuisi vielä taikomaan jostain nettiyhteyden, että saisi tämän tekstin jotenkin ajallaan Roomasta Uuden Ajan toimitukseen.      

Jari Mäki-Korte