Muuan entinen mäkikotka on joskus sanonut, että elämä on laiffii. Mitä lie tarkoittanut? Rio de Janeirossa voisi kuitenkin käyttää tuota ilmaisia. Olimme juuri nauttineet Brasilian kansallisruokaa feijodaa samassa ravintolassa, jossa Antonio Carlos Jobin aikanaan sävelsi maailmankuulun hittikappaleensa Ipaneman tytöstä.

Feijoda on orjien ravinnosta alkunsa saanut pataruoka ja sisältää muun muassa mustapapuliemessä haudutettuja porsaan korvia ja muita hukkapaloja. Aika rikollisen näköistä mössöä mutta yllättävän maukasta ja siitä voi aistia vuosisataiset perinteet. Kruunasimme eksoottisen ateriamme vielä kahvilla ja konjakilla. Hyvä yhdistelmä mutta kuten tavallista, vaimo joi taas sen kahvin. Hyvä niin, sillä vatsassani pyörähti ikävästi.

Aperitiivit jätimme sillä kertaa väliin vaikka tiedän, että sikäläinen kansallisdrinkki caipirinha olisi soveltunut tarkoitukseen erinomaisesti. Se koostuu sokeriruokopohjaisesta cachara-rommista, sokerista, limetistä ja murskatuista jäistä. Raikas juoma mutta voin vakuuttaa, että on melkoista tinneriä ja humahtaa päähän kuin metrinen halko. Siitä saimme kokemuksen heti loman ensimmäisenä päivänä, jolloin ei vielä oltu köyhiä eikä kipeitä. Piti vain pistäytyä Hard Rock Cafessa nauttimassa trendikkäästi yömyssyt samalla kun ostaisimme ne pakolliset Hard Rock Cafe-pikeet. Kuinkas kävikään? Sisään vain melkein jokaisesta ovesta ja loput arvaattekin. Kevyttä kenttäsafkaa, sambaa ja muutenkin rento meininki. Pelkkä mielikuva hymyilevistä, itseään gariociksi itseään kutsuvista riolaisista saa vieläkin puntin vipattamaan.

Reissussa rähjääntyy

Rioon liittyvien myyttisen mukaan elämän ikävät puolet jäävät siellä unohduksiin. Rion kaupungissa kaikki on valtavan suurta. Meren ja vuorten välissä lepäävä trooppisen ilmaston hellimä Rio de Janeiro tunnetaankin brasilialaisten keskuudessa lempinimeltä Suurenmoinen kaupunki. Olimme siirtyneet Copacabanalle auringosta nauttimaan. Tosin vain hetkeksi, sillä melkein heti piti juosta vessaan. Paikaksi kelpasi ensimmäinen baari mutta vessassa ei tietenkään paperia. Tunnustaudun kyllä Niksi-Pirkan lukijaksi, mutta silloin pidin itseäni jo melkein nerona. Vanha T-paita sai ajaa tuon asian.

Tästähän ei lannistuta ja koti-ikävää ei podeta, ajattelin. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä pitänyt jättää ne paikalisen apteekin ripulilääkkeet ottamatta. Kelaa nyt: kaksi pientä pilleriä ja sen jälkeen ei mitään asiaa vessaan pariin päivään. Matkasta oli kuitenkin maksettu pitkä penni ja rahalle piti saada myös vastinetta. Mielessäni pyöri, että sitä ehtii kyllä sitten kotona lyhentelemään asuntolainaa, hyväksymään järjestelmän, sulautumaan osaksi yhteiskuntaa ja kapinoimaan omaa keskiluokkaisuutta vastaan. Nyt ollaa Riossa eikä missään Törsäjärvellä.  

Pari sanaa Riosta

Rio de Janeiron kukoistus alkoi 1700-luvula suurten sokeriplantaaseilta tulleiden tulojen turvin. Yhä enemmän rikkauksia virtasi Rioon, kun siitä tuli sisämaassa olevan Minas Gareisin osavaltion suuren kultaryntäyksen aikana tärkeä satama kullan laivaukseen. Rio de Janeirosta tuli Brasilian pääkaupunki 1763 ja se toimi tehtävässä kunnes uusi kaupunki Brasilia otti roolin vuonna 1960. Napoleon-sodan aikana Rio de Janeiro toimi myös Portugain pääkaupungin Lissabonin sijaisena.

Riolaisilla näyttää olevan mottonaan elämästä nauttiminen, rannoilla vaeltelu ja ainakin karnevaalien aikaan täysillä eläminen. Vaikka Riossa ei olisi yhtään ruskeaksi paahtunutta kaunotarta tangoissaan, ei sambaa eikä edes karnevaaleja, se olisi siti yksi maailman kiehtovimmista matkakohteista. Ja niitä kaunottaria tangoissaan kyllä piisaa. Rioon iittyviin myytteihin pitää kuitenkin suhtautua myös pienellä varauksella.

Maailman tiheimmin asuttuihin kaupunkeihin lukeutuva Brasilian Rio de Janeiro ei suinkaan ole pelkkää kauneutta ja auringonpaistetta. Rio de Janeiro on edelleen rikas kaupunki mutta vain pieni osa kaupungin yli yhdestätoista miljoonasta asukkaasta tietää sen.  Yli viidennes riolaisista elää fafeloissa eli slummeissa, jotka levittäytyvät hallitsemattomina hökkelikylinä jopa rikkaiden asuttamaa ja turistien suosimaa eteläistä vyöhykettä. Kaupungin väestön luokkaerot ovat suurimpia maailmassa ja siellä ei kukaan välty näkemästä kerjäläisiä, prostituoituja eikä katukaupistelijoita. Tässä suhteessa koko maan oloissa olisi paljon parannettavaa. Brasiliassa on noin miljoona lapsiprostituoitua.

Slummielämää Riossa

Brasilian slummeja kutsutaan siis nimeltä fafela. Joka päivä noin 2000 köyhää maatyöläistä jättää kotinsa kuivuuden piinaamassa Brasilian koillisosassa ja ähtee etsimään työtä ja parempaa tulevaisuutta Sao Paulosta tai Rio de Janeirosta. Vaikka he sattuisivat saamaan työtä, asettuvat he asumaan johonkin fafelaan eivätkä muuta takaisin kotikonnuilleen vaan ottavat riskin, että heistä tulee fafelojen asukkaita lopuksi elämäänsä. Rion fafeliossa lasketaan asuvan noin kolme miljoonaa ihmistä. Koko Brasiliassa muuten on noin 173 miljoonaa asukasta.

Fafeoilla on Riossa pitkät perinteet. Niiden historia ulottuu 1800-luvulle Brasilian ja Paraguayn väliseen sotaan. Silloin sotilaat odottelivat kotiin pääsemistään. Kun heidän oli asuttava jossain, rakensivat he alkeellisia asumuksiaan Rion reunamille. Nykyisin fafeloja on Rion ympärillä noin 400 ja niiden määrä sekä koko kasvaa sitä mukaa kuin pohjoisesta muuttaa köyhiä työttömiä kaupunkiin.

Rion ja koko Brasilian ehkä suurin fafela on nimeltään Rochina, joka sijaitsee aivan Rion tyylikkäimpien kaupunginosien naapurina. Rochinassa arvellaan olevan noin 200 000 ihmistä hyvin alkeellisissa olosuhteissa, silti fafela kasvaa koko ajan.

Rochinan väki on tottunut näkemään myös turisteja slummissaan. The Fafea Tour-niminen organisaatio järjestää sinne jopa opastettuja retkiä. Samalla saadaan nuorille töitä ja heitä koulutetaan oppaiksi. En osallistunut.

Äskettäinuin, että useimmilla siellä asuvilla on tedellisuudessa ainakin jonkinlainen työpaikka, useimmiten jossain palveluammatissa, mutta huonojen palkkojen takia he eivät voi muuttaa paremmille asuinalueille. Ei tule olemaan helppoa tammikuun alusta presidentiksi valitulla Luis Ina´cio de Silvallakaan. Ammattiliitot näet ajavat maahan 47 prosentin palkankorotuksia, mikä niiden mukaan korvaisi vuosien 1998 – 2002 reaaliansioiden laskun. Maaliskuun lopulla 23 000 metallityöläistä näyttikin jo kyntensä aloittamalla mittavan lakon palkankorotusvaatimusten puolesta.

Palkkatyöläinen kirjoitti helmikuun numerossaan, että Brasilian tuore presidentti on lykännyt kahdentoista hävittäjälentokoneen hankintaa ja käyttänyt niihin varatut sadat miljoonat eurot sosiaalisiin hätäapuohjelmiin. Lula on metallityöläisten entinen ay-johtaja. Älä tai usko, mutta puolella maan väestöstä on tultava toimeen alle kolmella eurolla päivässä.

Tännekö saakka sitä piti paeta kunnioittaakseen taas kerran suomalaista sopimusyhteiskuntaa. Eipä silti, on se pätkätöiden luvattu maa Suomi monelle ainakin työttömyystilastojen valossa tarkasteltuna vielä pahoinvointiyhteiskuntakin.

Lastensuojelujärjestöllä työnsarkaa

Moni on kuullut puhuttavan Rion katulapsista ja voin vakuuttaa, että se on totta. Päivisin he pelaavat jalkapalloa ja leikkivät Copacabanalla niin kuin muutkin lapset mutta kun yö tulee, ryömivät he nukkumaan pahvilaatikoihinsa jalkakäytävillä. Usein kyseessä on vanhemmiltaan ryöstetty lapsi, joka on joutunut elinkaupan uhriksi. Yhteen tällaiseen tutustuimme hieman tarkemmin. Repaleiseen paitaan sonnustautunut roskiksista tyhjiä tölkkejä keräilevä arviolta seitsemänvuotias poika esitteli nimekseen Luciano.

Surullinen tapaus. Ei tiennyt mitään omista vanhemmistaan. Lucianolla näytti selvästi olevan jonkinlainen tölkinkeruureviiri siinä vinoon kasvaneen palmun luona olevalla kioskilla, jossa usein pysähdyimme ennen hotellille menoa. Fiksu poika, hän ei koskaan tullut pyytämään tölkkejämme vaan odotti niitä kiltisti hieman etäämpänä.

Riossa törmäsi usein kansainvälisen lastensuojelujärjestö SOS:n laatimiin etsintäkuulutuksiin, joissa vanhemmat etsivät kadonneita lapsiaan. Luciano kertoi, että joskus näiden etsintäkuulutusten avulla lapsi löytääkin kotinsa mutta oli itse kuulemma jo luopunut toivosta. Hänelle kelpaisi nyt mikä vaan koti, jos sellainen jostain järjestyisi. Oma panostuksemme Lucianon elämänlaatuun oli muutama reali taskurahaa sekä jotain vanhoja vaatteita. Taitaa meidän koirakin syödä paremmin, kuin tuo poika.

SOS. Kinderdorf International on maailman suurin yksityinen lastensuojelujärjestö, jolla on toimintaa 131 maassa. Suomessa järjestön nimi on SOS Lapsikylä ry. Ensimmäinen lapsikylä aloitti toimintansa Itävallan Imstissä samana vuonna, jolloin lääketieteen opiskelija Herman Gmeimer perusti SOS Kinderdorfjärjestön. YK:n lapsenoikeuksien julistuksessa sanotaan, että lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua tarvittaessa.  

Sokertoppa ja Kristuksen patsas

Rion pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu ehdottomasti Sokertopaksi muotonsa vuoksi kutsuttu Páo de Acútar-vuori sekä runsaat 700 metrin korkeuteen kohoava Corvadon kukkula, josta avautuu varmasti yksi maailman valokuvatuimmista näkymistä yli Rion kaupungin. Corvardokukkulalla on myös maailmankuulu 38-metrinen Kristuspatsas, joka jo itsessään on vaikuttava näky ja Rion symboli kuten 93 metriä korkea Vapaudenpatsas New Yorkissa.

Mtka Corvardo-kullulalle huikeata köysirataa pitkin taittuu noin puolessa tunnissa, jonka jälkeen pitää kavuta vielä runsaat parisataa rappusta ollakseen Kristuspatsaalla. Rappuset kiivettyään tulee palkinnon vuoro. Siitä perspektiivistä tiirailtuna alkaa vähitellen käsittää, miksi Riossa on niin lukematon määrä pitkiä monikaistaisia tunneleita.

Kaupungin keskellä on myös noin 120 neliökilometrin alueelle levittäytyvä urbaani sademetsä merkittyinen teineen ja patikkapolkuineen. Näkymät ovat upeat, onhan patsas sentään 709 metriä korkealla meren pinnasta.

Retkellämme Corvardo-kukkulalle ohitimme tunnetun jalkapalloguru Pelen loisteliaan lukaalin. Jalkapallo onkin brasilialaisille henki ja elämä. Nykyään Ronaldo on melkein lähes jumala.

Retkellämme sokertoppavuorelle puolestaan ohitimme Rion sambakarnevaaleihin liittyvän maailmankuulun Sambodromon sekä maailman suurimman jalkapallokentän Maracanan. Huipille. 395 metriin, pääsimme kahdella erillisellä köysidalalla. Helleaallon pyyhkiessä kaupunkia lämpötilakin taisi nousta ainakin 120 astreeseen, joten pikaisesti räjähtänyt rajuilma oli tervetullut yllätys. Olisi vain saanut kestää hieman varttituntia pidempäänkin.    

Jari Mäki-Korte

Juttu on julkaistu Uudessa Ajassa 19.8.2003

Lähteet: Suomen matkatoimisto, Star Tour Fritidsresor, Finmatkat ja Palkkatyöläinen.