Tämänkertainen maailmanvalloitukseni suuntautui  ikivanhan intiaanikulttuurin alkulähteille lumoavaan, yli kolmentoista miljoonan ihmisen Guatemalaan sekä yli sadan miljoonan asukkaan sykkivään Meksikoon, jossa meksikolainen elämänmeno aika-ajoin sekoittui rennon nuorekkaaseen kansainväliseen tunnelmaan. Sitä aina välillä ihmetteli, että minne ne kaikki oikein mennä viipottivat? Keneläkään ei kuitenkaan tuntunut olevan kiire minnekään.

Kyllähän sitä kolmessa viikossa aika monta Maya-temppeliä tuli nähdyksi ja taakse jäi tuhansia kilometrejä toinen toistaan mieleenpainuvampia maisemia.

Sitä ei oikein sanoin voi kuvata, miltä tuntuu herätä vaikkapa Panajachelin kylässä ihmettelemään sammuneiden tulivuorten peilinä lumoavaa Atitlan-järven maisemaa tai vaikkapa maisemia veneretkellä Puerto Parrioksesta Livingstoniin. Matkalta kotiuduttua tuli ripustettua kodin seinäle kuva, jossa komeilee itse pyydystetty purjekala.

Suurista korkeuseroistaan ja savupilviä taivaalle pössäyttävistä tulivuoristaan tunnettu Guatemala jäi mieleen myös värikkäästä siirtomaa-ajan historiastaan sekä jossain määrin myös vaihtelevasta turvallisuudestaan.

Väkivaltainen rikollisuus on nykyään vakava ongelma koko maassa ja joskus myös turistit ovat joutuneet muun muassa murhien ja raiskausten uhriksi. Esimerkiksi Guatemala-cityssä aseistettuja vartioita oli kaikkialla. Vähemmästäkin ymmärsi, että terveen maalaisjärjen käyttö oli sallittua etenkin öiseen aikaan.

Suhteellisen kireän aikataulun uuvuttamana väsynyt maailmanmatkaaja alkoi kuitenkin vähitellen ymmärtää tuota Guatemalan viidakon ympäröivää argeologien unelmaa sekä kulttuurin ja luonnon monenkirjavaa näytelmää.

Oman ymmärryksensä saivat myös ne lukuisat pummit ja kaikenlaista tuiki tärkeää krääsää kaupustelleet ylpeästi ikivanhoihin kansallisvaatteisiinsa pukeutuneet Maya-intiaanien jälkeläiset, joita kuuemma oli yli puolet Guatemalan populasta.

Tulipa siinä yhtenä päivänä jossain Antiguan laitamilla jätettyä vanhat kenkäraajatkin ikään kuin kokeeksi katukivetykselle tyrkylle, että mitä niiden kohtaloksi koituu: Eivätpä ne siinä kauaa vanhentuneet, enkä suoraan sanoen yhtään ihmettelisi, jos niitä nyt kaupattaisiin kiillotettuina vaikkapa Chictegastenangon markkinoilla. Kauppa se on, mikä kannattaa.

Hieman sivistyneemmän Meksikon puolella Coban argeologinen alue ja Tulumin tarunhohtoiset rauniot jotenkin rauhoittivat arvokkaaseen kulttuuriperintöön opettelevan matkamiehen mystistä mieltä siitäkin huolimatta, että erään kiven takana auringossa köllötellyt iguaani pääsi aluksi hieman säikäyttämään. Kaikkeen tottuu.

Talouskriisi on tullut osaksi arkipäivää tässäkin maankolkassa ja ihmisillä tuntui olevan omia näkemyksiään siitä, miten selvitään. Minä olin kuitenkin nyt lomalla ja päättänyt olla mokomia murehtimatta.

Siinä loman viimeisinä päivinä hinasin vielä vienosti ruskettuneen kroppani urheilukalastusretkelle, kuten olin tehnyt kymmeniä kertoja ennenkin. Tällä kertaa kalareissusta ei kuitenkaan tullut hukkareissua, vaan Ahti oli päättänyt suoda antejaan oikein olan takaa. Nyt asuntoni seinällä komeilee kuva komeasta miehenmittaisesta purjekalasta, että kelpaa sitä ainakin muutaman vuoden elvistellä.

Vaikka matkasta on vasta pari-kolme viikkoa, jotenkin alkaa jo ”Espanjan-kärpänen” pureutumaan kohti seuraavan matkaunelman toteutumista. Oliskohan seuraava kohde vaikkapa Argentiina? Aika näyttää, millaiseksi maailma saa kehittyä ja onko meillä kohta edes varaakaan tuollaisiin ylellisyyksiin.

Jari Mäki-Korte

Juttu on julkaistu Uudessa Ajassa 13.3.2009