Allekirjoittaneelle tarjoutui viikonvaihteessa mahdollisuus toimia pienen Sandra-nimisen snautser-koiran sijaisemona ja lauantaiaamuna sedän pikku ”hoidoggi” todella herätti muistot omasta loka-marraskuunvaihteessa poisnukkuneesta skotlanninpaimenkoirasta esiin. Vaikka edellä mainitut koirat ovat aivan erilaisia, tuntui niillä kuitenkin olevan tosi paljon yhteisiä piirteitä. 

Allekirjoittaneelle tarjoutui viikonvaihteessa mahdollisuus toimia pienen Sandra-nimisen snautser-koiran sijaisemona ja lauantaiaamuna sedän pikku ”hoidoggi” todella herätti muistot omasta loka-marraskuunvaihteessa poisnukkuneesta skotlanninpaimenkoirasta esiin. Vaikka edellä mainitut koirat ovat aivan erilaisia, tuntui niillä kuitenkin olevan tosi paljon yhteisiä piirteitä. 

Olin jo miltei unohtanut, että meillä on nyt ”yövieraita”, kun lauantaiaamuna mopoilin väsyneenä paperitehtaalta kotiin. Mieltä vaivasi muun muassa kysymys siitä, mikä ”koira mahtaa olla haudattuna” tehtaanjohtajan viestiin, jonka mukaan tehtaalla on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Murheet oli poispyyhitty, kun oven avattuani ”vastaanottokomitea” oli iloisena tervehtimässä kotiin saapuvaa sijaisemoaan. Silloin ajattelin, että meillä ihmisillä olisi koirilta paljon opittavaa. Samalla muistin tarinan eräästä eläinlääkäristä, joka oli tilattu saattamaan viimeiselle matkalleen syöpään sairastunutta Irlannin setteriä. 

Tuossa tarinassa eläinlääkäri oli setteriä nukuttaessaan tuntenut tutun kuristavan tunteen kurkussaan, kun samanaikaisesti perheen pikkupoika oli vaikuttanut varsin rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Eläinlääkäri oli jutellut pojan kanssa siitä surullisesta tosiasiasta, että koirat elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset, mutta pojallapa oli ollut asiaan sangen lohduttava ja hieman hätkähdyttäväkin selitys: ”Minäpä tiedän miksi”, poika oli sanonut. – ”Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä ja opitaan rakastamaan ja olemaan toisille kilttejä, mutta koiratpa osaavat jo tämän ja siksi niiden ei tarvitse elää pitkään”.  

Aika hienosti pohdiskeltu, sanoisin! Voi, kunpa joskus oppisi itsekin edes osan noista hienoista koiramaisuuksista. Oppisi esimerkiksi menemään iloisena tervehtimään, kun rakkaamme tulee kotiin tai vaikkapa riemuitsemaan pitkän kävelyn tuottamasta ilosta ja ottamaan nokosia sekä venyttelemään ennen ylösnousua. Koirat muun muassa jaksavat juosta, telmiä ja leikkiä päivittäin ja kuumina päivinä ne ymmärtävät juoda runsaasti ja lepäilevät varjoisen puun katveessa. Miksei me ihmisetkin opita lämpiminä päivinä pysähtymään makailemaan pehmeällä nurmella ja esimerkiksi välttämään puremista silloin, kun pelkkä murahdus riittää? Koirat eivät myöskään milloinkaan teeskentele olevansa jotain muuta kuin mitä ovat. Jos jollakulla on huono päivä, koirat osaavat olla hiljaa ja lohduttaa nyhjäisemällä hellävaraisesti. Kun koirat ovat onnellisia, ne osaavat tanssia ympäriinsä. Ne antavat ihmisten koskettaa itseään ja koirat eivät myöskään koskaan kieltäydy huviajelusta. Pitäisköhän itsekin käydä illalla pitkästä aikaa hiukan huviajelulla?

No joo… siellä sitten nautittiin jälleennäkemisen riemusta ”hoidogin” kanssa ja ihmeteltiin pikkulintujen arjen aherrusta. Aikamoista tsirkutusta pitivät. Aamuinen hetkemme hoitokoiran kanssa venähti miltei parituntiseksi dialogiksi aamuisen lehden uutisotsikoista kepinheittelyyn ja tutkimukseen siitä, joko tänään saadaan omasta maasta uutta perunaa ruokapöytään. Ei saatu. Sanomalehti Länsi-Suomi oli julkaissut UPM:n synttäriuutisen yhteydessä neljänkymmenen vuoden takaisen kuvan Kuivasen Votista ja Sandra-koirakin tuntui ihmettelevän, mikä ”rasvis” se siellä syytää puupölkkyjä hiomakoneen syöttökuljettimelle. Samassa artikkelissa oli toinenkin kuva, jossa Voti oli kuvattu nykyisessä charmissaan. – Ei se paperitehdas näköjään kaikista ihmisraunioita tee edes neljässäkymmenessä vuodessa, mutta kuinkahan sitä itse jaksaa vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta, jos tehtaanjohtajan ”hyödyntämätön potentiaali” tarkoittaa duunarin selkänahasta valutettua hikeä ja kyyneleitä? 

Viikonlopun aikana ”sedälle” tarjoutui mahdollisuus soveltaa koiralta saatuja oppeja myös aivan oikeisiin pikkuajattelijoihin. Naapurin viisivuotiaan pojan kanssa opeteltiin sitomaan kengännauhoja – ”Pupu kiertää puun, laittaa päänsä silmukkaan ja tukehtuu, vai miten se meni”? Hiukan varttuneemmat naapurin tytötkin saivat osansa. Auttoivat setää lintuhäkin siivoamisessa ja sitten syötiin yhdessä jätskiä. Uskon, että pienistä riemuista kasvaa suuri onni kun vain muistamme noudattaa koirilta saatuja oppeja. Tämä vuosi on YK:n lapsenoikeuksien 20-vuotisjuhlavuosi. Tehkäämme mekin voitavamme tämän maailman laajimmin ratifioidun ihmisoikeussopimuksen teemojen edistämiseksi, sillä kaikilla lapsilla ympäri maailman on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen.    

Jari Mäki-Korte