SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiaisen parisen viikkoa sitten Lappeenrannassa antamassa lausunnossa todetaan,  että harmaan talouden torjunta on SAK:lle kynnyskysymys, jota ilman SAK ei voi hyväksyä kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmaa. Tukiainen osuu naulankantaan todetessaan, että useassa tapauksessa harmaa talous kytkeytyy ulkomaisen työvoiman lisääntyneeseen käyttöön. Ohjelmaan onkin saatava konkreettisia keinoja, koska lainsäädännön ja valvonnan porsaanreikiä hyväkseen käyttävät, ulkomaille rekisteröidyt Suomeen vuokratyövoimaa välittävät yritykset aiheuttavat toiminnallaan Suomelle vuosittain satojen miljoonien eurojen veromenetykset. Samalla tällainen ”kaksien työmarkkinoiden” synty aiheuttaa tarpeetonta vastakkainasettelua suomalaisen ja ulkomaisen työvoiman kesken.  

Nykyinen tilaajavastuulaki velvoittaa työn tilaajaa tarkistamaan vain alihankkijansa toiminnan moitteettomuus välittämättä siitä, miten toimii alihankkijan alihankkija. Kyseistä lakia onkin pikaisesti laajennettava niin, että tilaaja on vastuussa koko alihankintaketjusta. Kun sanktio tarkastamisen laiminlyönnistä on enimmillään vaatimattomat 15 000 euroa, ei liene metsään mennyt väite, että toiminnasta on muodostunut järjestäytynyttä rikollisuutta.  

Vuokra- ja pimeän työvoiman ongelmista on jaksanut saarnata myös Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas, jonka mukaan Suomessa työskentelee yli 20 000 muualta tullutta työntekijää, josta valtaosa ei maksa veroja ja ansaitsee työstään alle suomalaisen minimipalkan. Suokas on muun muassa ehdottanut, että rakennusalan työntekijöiden kuvalliseen tunnistekorttiin lisättäisiin verokoodi, jonka avulla työmailla käyvät tarkastajat voisivat pikaisesti selvittää, onko verot maksettu vai ei. Sille tosiasialle emme voi mitään, että ulkomaalaisia työntekijöitä käytetään. Heidän palkkaetuihinsa kuitenkin voimme vaikuttaa, jos vain löytyy riittävästi tahtoa. Loppukädessä se olisi suomalaistenkin etu.  

Sopii myös kysyä,  miten voi olla mahdollista, että Suomi ei verota alle kuuden kuukauden työsuhteessa olevaa henkilöä, jos palkan maksaa ulkomailla oleva työnantaja? Tästä lienee näyttöä, että työantajan nimi vaihtuu hieman ennen, kuin tuo puoli vuotta täyttyy, mutta samat henkilöt jatkavat ”uuden” firman alaisuudessa.  

Harmaan talouden torjumiseksi tarvittaisiin surkeasti myös ammattiliittojen kanneoikeus, joka mahdollistaisi liitoille oikeuden nostaa työnantajaa kohtaan kanteen silloin, kun työehtoja poljetaan. Myös viranomaisten välisessä tietojenvaihdossa on kosolti kehitettävää.  

Maan hallitus on talousarvioehdotuksessaan antanut hämärämiesten harmiksi harmaan talouden torjuntaan pienen määrän lisäeuroja, mutta näyttäisi siltä, että tuotakaan vähää ei vieläkään olla laittamassa valvonnan resursointiin. Tehdäänkö tässä nyt samalla hallaa rehellisesti toimivien yritysten kilpailuedellytyksille?    

Osallistuin viikonvaihteessa Paperiliiton Forssassa järjestämään Paperiliitto kiertää –tapahtumasarjan ensimmäiseen tilaisuuteen. Paperiliiton oman toiminnan ohella tilaisuudessa vaihdettiin ajatuksia myös koko suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuudesta, sillä niinhän se on, että tulevaisuuden kuva tilataan jo tämän ajan arvoilla. Silloin on hyvä hiukan kurkistaa myös peruutuspeiliin.  

Paperiliiton historiaa lyhyesti kuvaillut liiton järjestösihteeri Päivi Turtiainen herättelikin kuulijoita muun muassa pohtimaan, miten on tultu tilanteeseen, jossa myös suomalaista työtä siirretään kovaan tahtiin halpatuotantomaihin. Olisikohan niin, että tämänkin ongelman taustalla on vuonna 1991 tapahtunut oikeiston vaalivoitto, jolloin kansalaiset ikään kuin hylkäsivät hyvinvointivaltion antamalla tilaa uusliberalistisille suuntauksille, jossa jokaisesta palkansaajasta on tullut oman onnensa seppä?  

Kehtaankin asiayhteydessä suvereenisti väittää paljon puhutun muutosturvan parantamistarpeen ainakin osittain juontavan juurensa juuri harmaasta taloudesta.  

Haastan lopuksi jokaisen pohtimaan, miten harmaata taloutta voidaan kunkin omilla valinnoilla torjua? Maksammeko esimerkiksi kotiemme pikkuremonteista pienille Mies ja Hiace –yrityksille palkan pimeänä, kun asian voisi kotitalousvähennys hyödyntäen hoitaa rehelliselläkin tavalla. Tulevissa eduskuntavaaleissa meillä on mahdollisuus tehdä oikea valinta harmaata taloutta torjuvaan suuntaan äänestämällä ehdokasta, joka tuntee aidosti työelämän ja palkansaajien arkea. Tällainen aidosti palkansaajataustainen ehdokas tulevissa vaaleissa löytyy ainakin SDP:n listoilta Raumalta. Minä annan ääneni Jouko Aitonurmelle!