Allekirjoittanut pyörittelee kynänpätkää ja funtsii, mistä aihe kolumnille? Töissä oli tänään suunniteltu kudostenvaihtoseisokki ja osakseni lankesi sellaisia tehtäviä, että ne piti hoitaa yksin. Ja kun juttukaveria ei ollut, tuli pohdiskeltua, missä asti kesällä ehtisi piipahtamaan kun varsinainen vuosiloma pidetään tänäkin vuonna omasta pyynnöstäni vasta marras-joulukuun vaihteessa. 

Koska kolumnille ei tahdo löytyä aihetta ja matkakuumemittari hohkaa punaisena, päätän kurkistaa, olisiko eräs maailman meriä työkseen kyntänyt Facebook-ystäväni ladannut eetteriin mitään mielenkiintoista? Olihan niitä siellä, kuten olin arvannut, mutta tällä kertaa kaikki hänen lomakohteensa tuntuivat jotenkin liian kotoisilta. Tai siis kotoisilta sillä tavalla, että hänen juuri nyt ”naamakirjaan” lataamansa kaupungit on tullut koluttua joskus lähimenneisyydessä. 

Mutta mitäs hemmettiä tuo parisen viikkoa sitten koiran luonnetestissä tapaamani Orimattilan tyttö nyt on mennyt nettiin lataamaan? Yleensä hän lataa sinne hienoja kuvia: Nyt oli kuitenkin kyseessä ihan hirveä jaettu kuva jostain kaatopaikan kuormasta ja kuorman joukossa kuollut koira, hyi saakeli! Kuvatekstissä kerrottiin, että nämäkin murhat tapahtuvat jonkin eliitin kokoontumisen takia liittyen Euroopan jalkapallomestaruuskisoihin Ukrainassa 2012. Jos koirat poltetaan elävältä, kertonee se samalla jotain myös maasta jossa eliitti kokoontuu. 

Eräs toinen eläinrakas ”naamakirjaystävä” Laitilasta puolestaan oli kirjoittanut, että ”Laitilassa joku mulkero jättää kävelyteiden varsille myrkytettyjä koiran herkkunappeja. Välimetäs koira oli syöny tämmösiä namipaloja ja meinas kuolla”! 

On tämä jumanglaade touhua. 

Niin sitähän minä tässä vaan manaan, että voisivat säästää edes muutaman viattoman eläimen tai ainakin harkita inhimillistää tapaa tappaa, jos on pakko tehdä tuollaista armomurhaksikin kutsuttua eutanasiaa. Pohdittiin siellä nettimaailmassa, että voisivat tehdä sterilisaation ja päästää nämä katukoiraressukat viettämään vapaata koiran elämää. Oikein tapa kuitenkin olisi, että ihmiset ajattelisivat nenäänsä pidemmälle jo koiraa hankkiessaan! Kesäkin on taas tulossa ja laittaahan se funtsimaan, että kuinkahan paljon syksyllä taas on heitteille jätettyjä kesäkissoja ties missä? 

Mutta sen ainakin olen nyt päättänyt, että tämän kesän mahdollinen ”kesätrippini” ei suuntaudu ainakaan Ukrainaan eikä Laitilaan. Ja jos kuitenkin suuntautuu, varustaudun passin, hammasharjan ja repun sijaan pesäpallomailalla ja yön pimeinä tunteina vältän rimaa hipoen eutanasiaan liittyvät eettiset näkökannat. Vähintään virtuaalilumipallolla nakkaisin kaikkia hiukankin epäilyttävän näköisiä ukrainalaisia. No… sinne Laitilaan riittäisi ehkä aimo annos risiiniöljyä myrkytettyjen herkkunappien levittelijöille juotettavaksi. Saisivatpa edes hetkeksi omatkin vatsansa sekaisin. 

Mitä tulee armomurhaan eli eutanasiaan yleisesti, ymmärrän sen perusteluja niin puolesta kuin vastaankin. Itse olen kuitenkin ehdottomasti armokuolemaa vastaan muun muassa uskonnollisin ja ihmisoikeusasiakirjoihin kirjatuin perustein. Katson, että siinäkin tapauksessa, jos armokuolema laissa sallittaisiin, pitäisi lakia tulkita niin, että vain ihmisellä itsellään on oikeus päättää milloin hän kokee kärsimyksensä liian suureksi. Kaikissa muissa tapauksissa asiaan liittyisi pomminvarmasti väärinkäytöksiä muun muassa potilaan omaisten mielipiteiden ja terveydenhoitojärjestelmän kalleudesta johtuen. Eutanasiaa sallivaa lakia ei siis pidä koskaan hyväksyä. 

Tässähän tulee muistellessa melkein tipit linsseihin: marraskuussa vuonna 2008 nimittäin olin kovan päätöksen edessä, kun jouduin viemään pitkäaikaisen kaverini, skotlanninpaimenkoira Charlotan viimeiselle piikille. Silloinkin seisoin kuitenkin loppuun saakka hänen rinnallaan. Lotta oli hieno koira ja kunnon kaveri! 

No tuossahan noita kolumnin aiheita vilisteli Facebookissa suoraan silmien edessä vaikka millä mitalla: Kiitokset vaan Pekalle, Pialle ja Saanalle! Kiitokset myös naamakirjan ylläpitäjälle, kun on lakannut tuputtamasta niitä sponsoroituja mainoksia suoraan seinälle! 

Ja nyt ei kun kynä laulamaan, mutta mitähän ”tälle seinälle” antaisi otsikoksi?    

Jari Mäki-Korte

Kolumni on julkaistu Uudessa Ajassa 27.4.2012