Yhteystiedot

Jari Mäki-Korte
Perkontie 5
26820 Rauma
050 4343 244

Pikakysely

Oletko Facebookissa?

Jari Mäki-Korte Uusi Rauma-lehdessä: "Kollegoille parempia olosuhteita?

02.01.2012

papellerobussissa.jpgRaumalainen paperimies, ammattiyhdistysaktiivi ja kaupunginvaltuutettu Jari Mäki-Korte teki kuukauden reissun Uruguayhin. Kyse ei ollut perinteisestä turistimatkasta, vaan Mäki-Korte osallistui yhtenä kolmestatoista henkilöstä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK ry) järjestämälle talkoomatkalle.

– Hakuaika oli kesällä ja työnantajakin näki asian hyväksi, joten sain pitää vuosilomani vasta nyt pois. Lisäksi oli kertynyt muita vapaita, Mäki-Korte kertoo.

Matkan aikana ryhmä tutustui useaan työpaikkaan ja vaihtoi kuulumisia paikallisten ammattiyhdistysaktiivien kanssa. Varsinainen talkootyö oli puolestaan lähinnä toimistotilojen maalaamista.

Isäntänä Paysandun ja Mersedesin kaupungeissa Uruguayssa toimi PIT CNT ja sikäläinen "Paperiliitto"  Centro de Papelleros .

- PIT CNT on vähän sama, kuin SAK meillä. Paperityöntekijänä olen erityisen ilahtunut siitä, että virallisen osuuden jälkimmäisenä isäntänä toimi juuri paikallinen ”Paperiliitto”, Mäki-Korte sanoo.

– Siellä päässä ay-asiat ovat varsin alkeellisia. He ovat kuitenkin asioista perillä ja tuntevat kuviot. Mutta esimerkiksi johdon kanssa ei luottamusmiehillä ole palavereja, koska yhteinen kieli puuttuu. Tehtaat ovat ulkomaalaisten omistuksessa.

Eukalyptus kasvaa nopeasti

Jari Mäki-Korte sai vierailla UPM:n Fray Bentosin sellutehtaalla.

– Kollegoiden mielestä työolot ovat UPM-fuusion myötä parantuneet, Mäki-Korte toteaa.

– Tuntuu haikealta muistella aikaa, kun Botnia rakensi kyseistä tehdasta. Samaan aikaan yhtiö oli lakkauttamassa hyvässä kunnossa olevaa tehdasta Kemijärveltä. Syy uuden tehtaan rakentamiseen rapakon taakse ei kuitenkaan ollut suomalaisissa palkoissa, vaan siinä, että eukalyptus kasvaa huomattavasti suomalaista puuta nopeammin. Samoin Uruguayn valtio on tarjonnut ulkomaisille toimijoille mahdollisuuden harjoittaa liiketoimintaa vapaakauppaoikeuksin, tarkentaa Mäki-Korte.

Nyt Uruguayssa rakentaa Stora Enso, jonka osakkeista suuren osan omistaa Suomen valtio.

– Uusia laitoksia pystytetään ulkomaille ja vanhoja suljetaan Suomesta. Näinkö meillä hoidetaan suomalaista kansantaloutta? Kenen pussiin miljardit katoavat, kyselee Jari Mäki-Korte.

Paljon aktiviteettia

Talkoomatkalaisten isännät olivat järjestäneet runsaasti erilaista aktiviteettia vierailleen.

– Vierailimme esimerkiksi paikallisessa koulussa, Mäki-Korte kertoo.

– Olimme siellä myös jonkin sortin julkkiksia, sillä olimme lehdissä, radiossa ja televisiossakin useamman kerran. Viestimme oli, että toivomme solidaarisuutta ja parempia olosuhteita kollegoillemme. Kehitysmaiden ongelmat ovat myös meidän ongelmia, kuten presidentti Tarja Halonenkin totesi.

Uruguaylaisia Jari Mäki-Korte kehuu hyväkäytöksiseksi kansaksi.

– Kyllä siihen poskipusutteluunkin jo ehti tottua, Mäki-Korte naurahtaa.

– Suosittelen vastaavia SASK:n talkoomatkoja muillekin. Niitä on monenlaisia.

Tekstin on kirjoittanut Uusi Rauma-lehden toimittaja Ari Anteroinen

Artikkeli on julkaistu Uudessa Raumassa 31.12.2011

04.05.2012Raumalla järjestettiin keskusteleva Terveydenhoito-ilta
23.04.2012Ekologista ja sosiaalista yhteistyötä uruguaylaisittain
02.01.2012Jari Mäki-Korte Uusi Rauma-lehdessä: "Kollegoille parempia olosuhteita?
01.01.2012Uusi Aika-lehti 30.12.2011: Uruguayssa etsitään keinoja työntekijöiden järjestäytymisen lisäämiseen
10.04.2011Joukon tukijat Aitoja arjen teoja -tunnelmissa viikko ennen vaaleja
19.01.2011Pitkän prosessin oikeudenmukainen päätös: UPM:n Rauman tehtaalta irtisanotut kaksi siivoojaa saavat korvauksia työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä
04.12.2010Reijo Kallio: Luokkayhteiskunta tekee paluutaan
18.11.2010Jouko Aitonurmi: Teollisuusalojen toimintaedellytykset turvattava
16.10.2010Jari Mäki-Korte SAK-päivien aluetoiminta ajassa -seminaarissa Oulussa: Rauman paikallisjärjestö pelittää - Näin me sen teemme
25.08.2010SDP:n Jukka Gustafsson: Mihin rahaa käytetään ja kenelle?

Siirry arkistoon »