Saunan takana on tilaa Etelärannan haukoille

Perjantai 15.2.2013

Kuluneella viikolla tapahtui hassu yhteensattuma, kun erään kilpailevan lehden toimittaja haastatteli allekirjoittanutta muun muassa suomalaisen vientiteollisuuden alamäen syistä sekä siitä, miksi palkansaajien äänet valuvat sinne, minne valuvat. Lyhyesti ottaen talouskriisiä voidaan pitää ainakin osasyyllisenä molempiin, mutta keskitytään tässä kolumnissa vain tuohon ensin mainittuun.  

Jutusteltiin haastattelua tehneen toimittajan kanssa kohtuullisen pitkään erityisesti suomalaisen metsäteollisuuden tilanteesta (toimittajaa näytti kiinnostavan paperiala) ja peräänkuulutin päättäjiltä kiireellistä puuttumista vientiteollisuusalojen tilanteeseen yleisemminkin jonkinlaisen teollisuuspoliittisen ohjelman kautta. Kyseistä haastattelua tehtäessä tiedossani ei ollut, että SDP oli juuri sellaisen lanseerannut. Nyttemmin olen sosialidemokraattisen puolueen teollisuuspoliittiseen ohjelmaan tutustunut ja ilokseni voin huomata, että se pitää sisällään juuri sellaisia asioita, joista kilpailevan lehden toimittajalle juttelin.  

Kun huomioi, että vuoden 2008 jälkipuolella käynnistyneen globaalin finanssikriisin ja sitä seuranneen Euroopan velkakriisin seurauksena nyky-Suomessa alkaa joka vuosi noin 800 000 työttömyysjaksoa ja arviolta kymmenen prosenttia työpaikoista poistuu tavalla tai toisella, on selvää, että jotain täytyy tehdä. Jo pelkästään teollisuuden työpaikoista on kymmenessä vuodessa kadonnut pysyvästi karkeasti laskien sataneljäkymmentätuhatta työpaikkaa. Metalli- ja metsäteollisuuden osuus tästä luvusta on noin 73 000 työpaikkaa. Metsäteollisuuden osalta pitää toki huomioida, että alamäki ei ole johtunut pelkästään talouskriisistä, vaan taustalla on muitakin tekijöitä kustannusten noususta median murrokseen, kun sähköinen media on vallannut alaa.     

Sosialidemokraattisen puolueen nyt lanseeraama teollisuuspoliittinen ohjelma antaisi toteutuessaan hyvän pohjan suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiselle. Kyseinen ohjelma pitää hyvin sisällään myös SAK:n ja STTK:n Vastuullista elinkeinopolitiikkaa – asiakirjan sisältöä, jossa lähdetään siitä, että tuottavuuden kasvu on edelleen keskeisin tekijä, kun halutaan lisätä taloudellista kasvua ja työllisyyttä.  

Työntekijäjärjestöjen tavoin puolueen teollisuuspoliittinen ohjelma nojautuu pitkälti tuottavuuden kasvulle pohjaa antaviin seikkoihin, joita teknologisen kehityksen rinnalla ovat muun muassa toimintaympäristön vakaus ja turvallisuus, toimivat hyvinvointipalvelut, sopimusyhteiskunta, oikeusvaltio ja koko väestön korkea osaaminen. Jonkinlaista kongretiaa ohjelma kuitenkin jättää kaipaamaan ainakin valtion omistajapolitiikan osalta. Ohjelmassa kyllä todetaan, että valtion omistajapolitiikka on nostettava takaisin elinkeino- ja teollisuuspolitiikan välineeksi, mutta jotenkin tuntuu, että tämä toteamus on vain toteamus. Pitäisikö nyt esimerkiksi talousvaliokunnan sos.dem.ryhmän mietintöä valtion vahvemmasta roolista suomalaisen meriteollisuuden ja telakoiden turvaamisessa korostetusti rummuttaa, jotta päästäisiin sanoista tekoihin.  

Rajallisen palstatilan vuoksi noita edellä mainittuja tuottavuuden kasvulle pohjaa antavia seikkoja ei tässä yhteydessä voi kovin laajalti käsitellä, mutta se nyt ainakin on todettava, että näihin talkoisiin tarvittaisiin myös työnantajajärjestöjen vankempaa sitoutumista. Noiden Etelärannan haukkojen viimeaikainen toiminta on kuitenkin räikeällä tavalla osoittanut, että heidän tahtotilansa on näköjään vain rapauttaa viimeisetkin rippeet suomalaisesta sopimus- ja neuvottelujärjestelmästä. Luulisi nyt työnantajienkin ymmärtävän, että esimerkiksi osaamista katoaa irtisanomisten yhteydessä kahdesta suunnasta, kun osaavaa henkilökuntaa vähennetään ja toisaalta samaan aikaan kukaan ei uskalla tai halua kouluttautua alasajon alla oleville aloille. Viimeaikaisesta uutisoinnista annan ryöpytystä erityisesti EK:n Häkämiehelle, joka syyttää ay-liikettä siitä, että se ei ole herännyt suomalaiseen todellisuuteen ja taloustilanteen vaikeuteen. Häkämies kälppiköön vaan itse sinne herätyskello- ja peilikaupoille.  

Varsin mielenkiintoinen parannusehdotus olisi myös Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan ajatus siitä, että maahan saataisiin oma vientiteollisuusministeri, joka ajaisi suomalaiselle vientiteollisuudelle tasavertaista lainsäädäntöä merkittävimpiin kilpailijamaihin nähden. Mainittakoon tässä yhteydessä vaikkapa täysin epäonnistuneet poliittiset hölmöilyt meriliikenteen rikkidirektiivin ratifioimisessa. Myös kansainväliseen verosuunnitteluun pitäisi jonkun voida puuttua, koska se on monikansallisille yhtiöille keino välttää jopa miljoonien eurojen veromaksut Suomeen. Katse tulevaisuuteen edellyttää toimenpiteitä tänään, mutta päättävissä elimissä on nyt aivan liian vähän ihmisiä, jotka aidosti osaavat teollisuutemme ja erityisesti vientiteollisuutemme merkityksen suomalaiselle kansantaloudelle.  

Jari Mäki-Korte

Läppärikulkuri

Perjantai 30.11.2012

No eikäku sitä vaan, että alun perin oli tarkoitus heittää hatkat oravanpyörälle Costa Ricassa ja nyt tilanne on sellainen, että ”downshiffaillaan” olosuhteiden pakosta ”Isossa Omenassa”. Tai kyllähän sitä sinällään myös tänne New Yorkiin oli alunperinkin tarkoitus pysähtyä muutamaksi päiväksi mutta meinattiin kyllä ottaa vaan ihan lunkisti, eikä juosta ympäri Manhattania selvittämässä kadonneen matkapakaasin kohtaloa.  

Tätä kirjoittaessa viimeinen havainto maailmaa kiertäneestä matkalaukustamme on Pariisin De Guallella, josta lentoyhtiön agentti lupasi hoitaa romppeemme viimeistään seuraavana päivänä N.Y:n Park Avenuen 42nd streetillä sijaitsevaan majapaikkaamme. Tuostakin tosin on kulunut jo pari päivää, mutta laukkua ei vaan näy eikä kuulu. On se kuulemma sieltä vetten takaa jo lähetetty, mutta on ilmeisesti onnistunut katoamaan matkalla jo toistamiseen.  

Eipä tässä nyt aikuisten oikeesti mitään hätää ole ollut. Aivan sama, vaikkei reikäisillä sukilla ja kuoleentuneilla resoreilla varustetuilla loppuun käytetyillä kalsareilla puoliksi täytetty kassimme koskaan saapuisikaan perille: kaikki oleellinen luottokorteista läppäriin oli luonnollisesti pakattuna käsiveskaan ja elämä maailmalla voi jatkua seesteisellä radallaan. Ja roskiin se matkalaukun sisältö olisi kuitenkin vielä viimeisen käyttökerran jälkeen joutanut. Uuden matkalaukun hankkimisestakin oli jo aiemmin ollut alustavia suunnitelmia. Ne sortsit ja vaelluskengät tosin olis seuraavaa etappiamme varten ihan kiva saada takaisin.  

Joo. Sellaistahan se on, että reissussa rähjääntyy mutta tällä kertaa kadonneet matkatavarat eivät satunnaista matkailijaa ainakaan kovin paljoa hetkauta. Oikeastaan tässä kävi aika hyväkin tuuri, kun tällaisessa tapauksessa lentoyhtiö yrittää korvata vahingon jo etukäteen. Meidän tapauksessamme lupasivat muun muassa, että voimme vuorokauden kuluessa hankkia uusia kamppeita, jotka lentoyhtiö sitten korvaa jälkikäteen kuitteja vastaan sataanviiteenkymmeneen taalaan saakka. Eli nyt meillä sitten on uutta ja hienoa ja American Airlines maksaa viulut, kuititkin on jo postitettu. Jotenkin vain huvittaa ajatus, että kadonnut matkalaukkumme jostain syystä toimitettaisiinkin jossain vaiheessa ennen kotiinpaluutamme sinne Satakuntaan, jossa kahdeksankymmentäkahdeksanvuotias anoppi hoitaa eläinkatrastamme. Siellä saattaisi mummelilla ruveta mielikuvitus lentämään.   

Kadonnut matkalaukku tavallaan sai mielikuvituksen lentämään täälläkin: mitäs, jos siellä kadonneessa matkapakaasissa olis ollut muutakin kuin puoliturhaa rompetta, rahat, vakuutuskortit, malarialääkkeet tai jotain sellaista. Oliskohan sitä jouduttu konsulinkyytiin tai maitojunaan?  

Niin meinaan vaan, että olishan se varmaankin aika hankalaa seikkailla perse auki tällaisessakin kapitulissa tai tällä kielitaidolla vaikkapa jossain ”älämölönkielisessä” jumalan hylkäämässä maailmankolkassa. Sellaisessa tapauksessa olis kai oikeasti pakko alkaa pikkusen downshiffailemaan, että millaista elämä voisi olla nuukuuslaboratoriossa.  

Kukahan lienee tuollaisenkin sanahirviön lanseerannut, mutta minulle downshiffaus merkitsee säästökuuria kotona. Tarkoituksenhakuista säästökuuria, että olisi taas joskus varaa panna haisemaan jossain maailmalla.  

Mitä tulee tähän pakkomielteeseeni matkustella, todettakoon, että minulle matkustelu ei kuitenkaan merkitse laatuaikaa, pikemminkin silkkaa uteliaisuutta. Laatuaika puolestaan on minulle ihan tavallisia pikku juttuja kotona: perunat kiehumaan ja koirien kanssa lenkille tai sauna palamaan ja silleen.  

Tuolla maailman äärissä, tällä kertaa Pohjois- ja Väli-Amerikassa, kuitenkin tarjoutuu mahdollisuus suhtautua maailmanmenoon hieman laajemmasta perspektiivistä. Sitä tulee esimerkiksi ihmetelleeksi, että kuka nämä kaikki maailmankansalaiset oikein ruokkii, kun ainakaan ilmasta käsin sikoja ja nautoja ei näy juuri missään? Ihmetellä sopii sitäkin, että mitä järkeä on noissa pilvenpiirtäjiksi saakka rakennetuissa toimistorakennuksissa? Työtä kai se on toimistotyökin, mutta millä ihmeellä niissä rakennetaan talouskasvua, joka luo työtä, joka luo hyvinvointia? Pelkällä bittiavaruudella ei minun käsittääkseni synny minkäänlaista tuotetta, jonka joku voisi ostaa tai ylipäätään tarvita.  

Kai se jonkinlaista bittiavaruutta on tämäkin, että äijä jaksaa naputtaa läppärillä kolumnia jossain Empire State Buildingin juurella ja lähettää luomuksensa sähköisenä sinne kaukaiseen kotimaahan. Minun tapauksessani kyse on kuitenkin pikemminkin harrastuksesta kuin elinkeinosta. Tämä nyt vaan sattuu olemaan mielestäni nastaa funtsailla jossain kaukana pois arkirutiineista. Löytyi siis perusteltu syy ”downshiffailla” ja leikkiä sitten taas melkein koko vuosi nuukuuslaboratoriota himassa, että pääsee silloin tällöin heittämään hatkat oravanpyörälle maailmalla.  

Jari Mäki-Korte

Hölmöläisten tilkkutäkki

Perjantai 19.10.2012 klo 15.10

Kunnallisvaalit pukkaavat päälle ja ammattiyhdistyspamput kiertävät maata nostattaen vaali-intoa todistellen, että poliittisilla puolueilla on eroja. Syytä onkin, koska työnantaja- sekä yrittäjäjärjestöt ovat alkaneet haastamaan riitaa sanoutumalla irti jo sovituista asioista koskien työntekijöiden koulutusoikeutta sekä vaatimalla alle työehtosopimusten mukaista palkka-alea nuorille. Samaan aikaa myös poliittinen oikeisto on selkeästi koventanut työelämää koskevia lausuntojaan muun muassa esittämällä sairausajan palkkaan karenssia.

Hassua kyllä, mutta näin vaalien alla tuollainen poliittisen oikeiston ja työnantajien venkoilu tuntuu jopa tervetulleelta. Harsiessaan kasaan hölmöläisten tilkkutäkkiään, rahaeliitti nimittäin näyttää samalla unohtaneen, että palkansaajatkin osaavat laskea yhteen ja hyvä niin, koska tuollaisten räikeiden ulostulojen kautta kunniankukko laulaa pitkästä aikaa myös meidän palkansaajien eduksi. Myös poliittisen oikeiston luulisi omaksuvan sen tosiasian, että suomalainen hyvinvointi on rakennettu työllä, yhteistyöllä ja sopimisella.

Suomen suurimman palkansaajajärjestön SAK:n Matti Huutolaa siteeraten totean, että suomalainen sopimusyhteiskuntakin nousee nyt kätevästi kunnallisvaalien teemaksi, kun työnantajien riidanhaastaminen on omiaan murentamaan sopimusyhteiskuntaa ja suomalaista hyvinvointia.

Sanomattakin lienee selvää, että näin irtisanomisten vyöryssä ja työnantajien riidanhaastamisen kynnyksellä myös joukkovoima herää unestaan. Hyvä niin, sillä näissä vaaleissa palkansaajat luultavimmin osaavat valita valtuustoihin vastuullisia hyvinvointipalveluiden, työllisyyden ja suomalaisen sopimusyhteiskunnan puolustajia, tarkemmin ilmaistuna palkansaajapuolueista suurimpia sosialidemokraatteja. Asiayhteydessä en malta olla lainaamatta Huutolalta toistakin sitaattia; ”paikallisvaaleissa yhdet vastustavat Kreikan tukemista ja toiset puolustavat suomalaista sopimusyhteiskuntaa”. Taas osoitus siitä, että poliittisilla puolueilla on eroja. Hyvä hyvä!

Eräässä Aamulehden artikkelissa pohdittiin, miten korkea järjestäytymisaste on ollut siunaus sovintopolitiikan tiellä. Kaikissa EU-maissa keskimäärin 22–25 prosenttia palkansaajista kuuluu ammattiliittoon, Suomessa kuitenkin peräti 75 prosenttia. Samaisessa artikkelissa oltiin kuitenkin huolissaan siitä, että nuoremmat polvet eivät aina näe oman hyvinvointinsa yhteyttä ammattiyhdistysliikkeen saavutuksiin. Nyt kun työnantajat venkoilevat hylkäämällä sovintopolitiikan, ottanee tuo hölmöläisten tilkkutäkin harsija samalla tietoisen riskin siitä, että ay-liike kasvattaa kannatustaan entisestään ja vastaa tarvittaessa kovalla kädellä. Kysymys kuuluukin, että kenen edun mukaista on haastaa riitaa palkansaajien kanssa?

Työnantajien riidanhaastaminen on haitannut myös lakimuutoksen valmistelua vuokratyöntekijöiden aseman parantamiseksi, kun aika on mennyt kiistelyyn kolmen päivän koulutusoikeudesta. Asian tekee ongelmalliseksi erityisesti se, että vuokratyöntekijä ei käytännössä voi suunnitella tulevaisuuttaan mitenkään. Lakimuutoksella pyritään siihen, että myös vuokratyötä tekevillä määräaikaisuuden peruste pitää selkeästi määritellä ja projektiluontoisissa töissä se pitää voida arvioida. Ei voi olla niin, että huomenaamulla työntekijälle soitetaan, ettei sinua tarvitakaan!

Vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen nostettiin kolmikantaisena selvitystyönä esille raamisopimuksessa ja lakimuutosta luulisi helpottavan se tosiasia, että Palvelualojen ammattiliitto PAM on voittanut vuokratyöntekijän asemaa koskevan riidan korkeimmassa oikeudessa.

On myös olemassa räikeitä esimerkkejä siitä, että yt-neuvotteluissa yritys on luvannut irtisanomisten yhteydessä lopettaa vuokratyön käytön, mutta toisin on tapahtunut. Tuollainen työsuhteilla keinottelu on nyt laitettava kuriin, koska tilastokeskuksen mukaan vuokratyön käyttö oli viime vuonna jo suurempaa kuin talouskriisivuonna 2008. Euroissa mitaten kasvu on ollut suurinta teollisuudessa, joka käytti viime vuonna vuokratyövoimaa noin 275 miljoonan euron edestä.

Viime vuonna pätkätyötä teki jo peräti 26 prosenttia palkansaajista ja sanomattakin on selvää, että tuollainen toiminta on omiaan vääristämään kilpailua sekä heikentämään työsuhteen ehtoja. Mutta kuten sanottu, tämäkin lainmuutosta kehittelevän työryhmän asianvalmistelu on nyt jäissä työmarkkinaosapuolten välejä hiertävän kolmen päivän koulutusvapaan takia.

Eiköhän jätetä näissä kunnallisvaaleissa vetämättä hölmöläisten tilkkutäkkiä korville ja marssitaan yhtenä rintamana äänestysuurnille. Nyt on aika jatkaa myös kunnissa sitä työn ja oikeudenmukaisuuden linjaa, jota sosialidemokraatit ovat viimeisen vuoden aikana maan hallituksessa toteuttaneet.

Jari Mäki-Korte

Kolumni on julkaistu Uudessa Ajassa 19.10.2012

Amorin nuolet

Perjantai 21.9.2012 klo 7.01

No eikäku sitä vaan, ett me oltiin työläisten kakaroita ja meillä oli työläisten huvit!  

Tätä kirjoittaessa allekirjoittanut on juuri palannut iltavuorosta, skruudannut yhden omasta puusta pudonneen omenan, kunnallisvaalit puskevat päälle ja kyseinen ”kikkaratukka” funtsii, että minkähänlaisilla teemoilla toverit sosialidemokraatit tällä kertaa aikovat paikkansa Satakunnan ykkösenä napata: onnistuuko tämän tavoitteen saavuttaminen vain singauttelemalla ilmoihin snadilla kesäisellä syksyn turruttamalla jätskillä höystettyjä Amorin nuolia, jota seikkaa useat ovat hymähdelleet?   

No tämä mokoman asian funtsailuhan nyt tietenkin perustuu siihen, että edellinen puoluesihteerimme Mikael Junger lanseerasi taannoin sosialidemokraatit ”rakkauden puolueeksi” toteamalla jotakuinkin näin: ”SDP on rakkauden puolue, on aina ollut ja tulee aina olemaan”. Itse en kyseiseen puoluekokoukseen päässyt, mutta muistan tuon tunnekuohun, jonka Jungerin otsikkotasolla lehdistä lukemani sanoma sisälläni herätti: Suksikoon kuuseen lemmenloruinensa!  

Kehtaisinpa asiayhteydessä väittää, että porvariston ylläpitämä valtamedia onnistui tuolloin tavoitteessaan kusettaa tavallista lehdenlukijaa siinä määrin, että minun lisäksi myös tuhansilta kanssalukijoilta jäi huomioimatta se perusasia, jota Junger alustuksellaan haki: Hän nimittäin oli todennut samaisen lauseen jatkoksi, että sosialidemokraattinen puolue on rakennettu ilolle, toivolle ja uskolle: ”Miettikääpä työväenlauluja ja -taloja; se optimismi, se uho. Toverikulttuuri kertoo että tämä liike on juuriltaan ilon, rakkauden ja uskon liike. Liian moni suomalainen on menettänyt uskonsa. Siitä on nyt kysymys, uskon palauttamisesta", oli Jungner todennut puheessaan.   

No nyt alan minäkin Matti-myöhäinen vähitellen käsittää: Jungerin tapaan myös minulle sosialidemokratia merkitsee jotain perinteisen aatteellisempaa ja suurempaa, jotain sellaista joka kumpuaa vaatimuksesta ja samalla uskosta parempaan huomiseen. Nyt tuo isolla fontilla mainittu USKO todellakin täytyy palauttaa!  

Mutta miten tuo allekirjoittaneellekin kantapään kautta opittu viesti uskon palauttamisesta sosialidemokratiaan saadaan perille meille ”pullamössöille”, jotka ovat tottuneet lukemaan melko yksipuolisella näkökannalla toimitettuja uutisia ja niitäkin vähiä lähinnä otsikkotasolla? Viimeksi mainittu koskee myös allekirjoittanutta. Eräs opetus voisi olla ainakin se, että kannustettaisiin tovereitamme tilaamaan oma työväenlehti: myös me osaamme uutisoida asioita ja meillä on varaa tehdä se hieman pidemmälle asioita taustoittaen!  

Mutta se Jungerista. Hänenkin jälkeensä meillä on puolueen johdossa hyvä ja asiaansa sitoutunut tiimi. Johtajaamme Juttaa nyt lienee turha edes esitellä. Korkeintaan niin, että jaksamista: eurokriisin hoito ja siitä kummunneet räikeät väärinkäsitykset tuppaavat henkilöitymään valtionvarainministeriimme Juttaan, joka on tehnyt parhaansa. Me luotamme osaamiseesi. Puolueen johdossa on kuitenkin Jutan lisäksi myös ainakin allekirjoittaneelle vuosien mittaan tutuksi tulleet SAK:n entinen EU-asiantuntija Reijo ”palkansaaja” Paananen sekä SAK:n entinen nuorisosihteeri Antti Lindtman. Tiedän, että hekin tekevät Jutan tapaan kaikkensa meidän ”tavisdemareiden” eteenpäin potkimiseksi.  

Olkoonkin niin, että meillä on puolueenjohdossa hyvä ja osaava tiimi, meidän sosialidemokraattisien kunnallisvaaliehdokkaiden pitää nyt muistaa, että juuri ME olemme nyt omille tuttavapiireillemme puolueen käyntikortteja: näissä vaaleissa juuri meidän ystävämme valitsevat ne päättäjät, jotka tekevät ratkaisut miten terveydenhuoltomme, vanhustenhoitomme ja koulutuksemme resurssit ja asema turvataan seuraavina vuosikymmeninä.  

Tehtävämme on nyt viedä tämä oikeudenmukaisuuden linja maamme jokaiseen kolkkaan. Tätä viestiä pitää levittää työpaikoilla, ”turuilla ja toreilla” ja ties missä. Tehdään se omalla persoonallisella tavallamme ja tarvittaessa vaikka Amorin nuolia singautellen. Ollaan kekseliäitä, sillä vielä hieman varttuneimpinakin me kai olemme edelleen niitä työläisten kakaroita, joilla on työläisten huvit. Nyt toivottavasti olemme oppineet kantapään kautta tekemään tämän kaiken arvokkaasti.  

Toimikaamme ansaitsemamme luottamuksen arvoisesti!  

Jari Mäki-Korte

Riemu ja ratto ja lentävä matto

Perjantai 17.8.2012

Kesä on jo pitkällä ja valtaosa meistä suomalaisista on jo lomansakin pitänyt. Muualla Euroopassa lomasesonkia vasta aloitellaan. Allekirjoittanut tosin saa odotella omaa vuoroaan vielä kuukausitolkulla, mutta nautin siitä ja kevätväsymyskin ihme kyllä on tiessään. 

Niin: oma kesäloma tosiaankin on vielä kaukana tulevaisuudessa mutta kuin ihmeen kaupalla normivapaat ovat tänä kesänä natsanneet jopa erinomaisenkin hyvin kiireisen jokapaikanhöylän kesämenoihin. Kesällä järjestöelämä nimittäin tuppaa rauhoittumaan siinä määrin, että tuntuu kuin olisi lomalla vaikka kahdeksan tuntia päivässä töitäkin tekisi.   

Monenmoista mukavaa kesäpuuhaa onkin riittänyt koiranäyttelyistä elävän musiikin diggailemiseen ja ties mihin leppoisaan lekotteluun. On saunottu ties missä, grillattu vaikka mitä, sienestetty, marjastettu ja muuten vain lorvittu.  Herkuteltukin on niin, että luultavasti kolesteroliarvot ovat ainakin ”tippaiitojen” mielestä vähintään X yksikköä tuntematonta pielessä. Haitanneeko tuo mittää, kun fiilis tuntuu vapautuneelta. Relaa on työn lomassa ehditty heittää jopa siinä määrin, että nyt pitäisi olla taas virtaa vanttuissa vaikka muille jakaa, että eiköhän tässä taas jakseta ”järjestöjyräillä” sinne talvikaudella häämöttävään kesälomaan saakka.  

Lyhyille reissuillekin on lomattomasta kesästä huolimatta ehditty sopivasti niin maalla, merellä kuin ilmassakin ja olen alkanut funtsia, että olenko juuri minä kenties se Vexi Salmen Irwinille tekemässä sanoituksessa mainittu onnetarten ottolapsi, jota ”kuin riemu ja ratto, tuo lentävä matto, juhlista juhliin vie”.      

Rennon vaikkakin työteliään kesän mittaan on kuitenkin ehditty käymään myös monenlaisia keskusteluja eurokriisistä kunnallisvaaliteemoihin ja suomalaisen vientiteollisuuden nykytilaan. Keskustelu on aika ajoin ollut kiivastakin, mutta olen tullut siihen tulokseen, etteivät murheet murehtimalla lopu kuten sodatkaan eivät lopu sotimalla. Sen verran kuitenkin neuvoisin kunnallisvaaliehdokkaille, että kampanjoidessanne turuilla ja toreilla, kannattanee puheet ainakin tuosta eurokriisin hallinnasta kääntää vaikka mustikan poimimiseen. Mielipiteitänne siitä luultavasti kuitenkin kysellään ja osaatteko silloin tulkita asiaa edes jotenkin dominoivan raflaavasti.  

Ainakaan minä en ymmärrä, miten joku eurokriisin hallinta ylipäätään edes istuu kunnallispolitiikkaan. En tosin kyllä ymmärrä sitäkään, miten on mahdollista, että Suomi joutuu maksamaan 22 miljoonaa euroa siitä, että se sai vakuudet omalle lainaosuudelleen Espanjan ja Kreikan hätälainoista. Pitäisiköhän tuo käsittää jotenkin niin, että jos minä esimerkiksi vippaan kaverille satasen ja maksan samalla viiskymppiä pantiksi saamastani polkupyörästä?  

Mutta kesä keikkuen kuluvi ja fiilis on rauhallinen. Fiilis on jopa niin rauhallinen, että jätän tarkoituksella taas kerran mainitsematta suunnattoman hämmästykseni tuosta poliittisesta hölmöilystä liittyen tulevaan rikkidirektiiviin, jolla käytännössä luodaan lainsäädännön keinoin kohtuutonta kilpailuvääristymää suomalaisen vientiteollisuuden tappioksi. Tuon poliittisen töppöilyn vaikutukset tulevat taas kerran olemaan valtava takaisku Suomen elinkeinoelämälle ja työllisyydelle.  

Kesämiehenä jätän mainitsematta senkin, että tuossa rikkidirektiivitöppöilyssä Suomi luultavasti joutuu maksumieheksi tavallaan kahteen kertaan, kun siellä lähempänä markkinoita olevat veljesmaat saavat ratifioinnilleen armon aikaa. Muistatte varmaankin hyvin, miten Suomelle kävi päästökaupassa ja uusiutuvan energian taakanjaossa, kun jo tehtyjä toimenpiteitä ei noteerattu?  

Hyväntuulisena kesämiehenä jätän sujuvasti vittuilematta myös valtiovarainministeriölle, joka talousarvioesityksessään jatkaa valtiontalouden tasapainottamista myös ensi vuonna. Toisin ilmaistuna maltan asiayhteydessä olla huomauttamatta siitä, että jos ja kun talouden huono tilanne alkaa näkyä työmarkkinoilla, pitäisi maan hallituksella olla valmiutta työllisyyttä tukevaan talouspolitiikkaan. Jätetään nyt sekin mainitsematta, että tähän probleemaan hallitus voisi ottaa neuvoja vastaan vaikkapa SAK:lta.   

Tuon nyt varmaankin arvaatte, mitä mieltä olen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksessa linjatusta verottoman kilometrikorvauksen leikkaamisesta. Tämä viimeksi mainittu ei leikkaamattomanakaan allekirjoittaneen kesämiehen tilipussia turvota, joten jätetään nyt antamatta tuomio sillekin. Luultavasti lähes sata prosenttia muista palkansaajista mokoman esityksen kuitenkin haukkuu pystyyn.      

Jari Mäki-Korte

Rikkidirektiivi poliittista hölmöilyä

Torstai 5.7.2012

Iltalehden verkkosivuilta silmääni osui sattumalta europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan blogi-kirjoitus, jossa Korhola kertoo oivaltaneensa demokratiavajeesta johtuneen syyn moniin ongelmallisiin direktiiveihin, joita EU meille tuottaa. Hieno juttu, että Korholakin on tämän oivaltanut, harmi vaan, että hänen herätyksensä tapahtui vasta nyt.  

Korhola kirjoitti, että ympäristö- ja energialainsäädännön puolella EU:sta tuleviin huonoihin uutisiin törmää usein: viime vuosina on nähty tehtaiden sulkemisia ja työpaikkojen katoamisia kolmansiin maihin, kun yksipuolinen ja tiukka lainsäädäntömme nostaa kustannuksia. Olen Korholan kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Kilpailuvääristymien luominen lainsäädäntöön on virhe, koska se merkitsee hyvin usein ympäristön tappiota. Tällaisissa tapauksissa saastuttaja saa aina kilpailuedun.  

Korhola kirjoitti myös rikkidirektiivin olevan karmivin tuore esimerkki kilpailuvääristymästä, jonka EU siunasi toukokuussa vihreän mepin johdolla. Tässäkin asiassa olen Korholan kanssa täysin samaa mieltä. Välimeren maissa rikkirajat tulevat olemaan viiden vuoden ajan 45 kertaa löysemmät kuin Suomessa.

”Rikkidirektiivistä tiedämme, että vahinko tapahtui jo merenkulkujärjestö IMO:ssa Suomen itse hyväksyessä tiukat rajat vuonna 2008. Direktiivin neuvotteluja johtanut Satu Hassi on puolustautunut sanomalla seuranneensa vain komission esitystä ja IMO:n linjaa. Kaikki myöntävätkin virheeksi poliittisen valvonnan puutteen: poliitikot eivät valvoneet ympäristövirkamiehiemme linjauksia”.

Meriliikenteen rikkidirektiivin vaikutukset ovat Suomen elinkeinoelämälle ja työllisyydelle vakava takaisku. Suomen on varauduttava pahimmillaan jopa 1 200 miljoonan euron vuotuiseen lisäkustannukseen, mikä vastaa suuruusluokaltaan 20 000 työpaikan palkkasummaa. Tässä taistelussa kamppailu suomalaisen työn puolesta on kovaa, taistelussa on nyt vastakkain suomalaisen työn puolustajat ja sen vastustajat. Suomalainen palkansaaja tulee pomminvarmasti maksamaan kovan hinnan tästä liian vihreiden arvojen kannattajien kapeakatseisuudesta ja suurimmat vaikutukset kohdistuvat jälleen kerran metsäteollisuuteen sekä metallinjalostukseen.

Vielä yksi asia, josta olen Korholan kanssa samaa mieltä: ”Suomessa me olemme joutuneet maksumiehiksi liian usein kahteen kertaan, kun varhaisia ympäristötoimiamme ei ole otettu huomioon. Näin kävi päästökaupassa, näin kävi uusiutuvan energian taakanjaossa ja näin on käymässä energiatehokkuusdirektiivissä, josta saatiin poliittinen sopu kuluneella viikolla – se tulee taas tietämään satojen miljoonien vuosittaista lisälaskua Suomelle”.

Kuinka tällainen yhteiskunnan kokonaisetua vakavasti vahingoittava poliittinen hölmöily ylipäätään edes voi olla mahdollista?

Jari Mäki-Korte

Juhannustaikoja Roomasta

Keskiviikko 20.6.2012

Buengiorno! Saluti da Roma!  

Alkoi tehdä pizzaa mieli ja hetkeä myöhemmin löysin itseni hetken mielijohteesta tehdyn nettibuukkauksen takia helteisestä Roomasta. Hiki virtaa mutta onhan sitä pizzaa löytynyt.  

Tämänpäiväinen pizzanautintoni sijoittui maantieteellisesti jonnekin tuonne Colosseumin lähimaastoon, jossa trattoriat olivat kaikki järjestään tupaten täynnä turisteja. Niinpä valitsin pöydän, jossa istui ennestään pari kalifornialaista travelleria. Päiviteltiin neljäkymmentäasteista hellettä ja yritin aikani kuluksi selostaa heille, kuinka meillä siellä Suomessa piakkoin vietetään maagista yöttömän yön juhlaa auringon paistaessa kellon ympäri. Taisivat pitää minua hiukan vinksahtaneena, kun tuollaista höpisin mutta jonkinlaista taikaa oli myös sen vanhemman herran korttipakankäsittelytaidoissa: pääsin seuraamaan aitiopaikalta aivan käsittämättömiä korttitemppuja ja silmäni ovat vieläkin aivan käännetyt.  

Reissussa tuppaa yleensä hiukan rähjääntymään ja näin kävi nytkin. Valitsemani majapaikan kylppärissä oli shampoot talon puolesta ja tulihan sitten pestyä hiukset kosteusvoiteella. Sitä sai virutella aika kauan pois, kun suihku muistutti odotetusti lähinnä pikkupojan pissaamista. Joskus on tosin eräällä matkalla käynyt niinkin, että suihkusta loppui kokonaan vesi juuri, kun olin saanut shampoot päähän. Ei muuta kuin majapaikan isännän ovea kolkuttelemaan ja odottelemaan uutta vesisatsia, joka tietenkin oli hemmetin kylmää. Nyt sitä vettä kuitenkin riitti, joskin hieman vaihtelevalla menestyksellä.  

Lienee jonkinlaista taikaa, että hiukseni tulivat lopulta huuhdeltua. Olisihan sille kosteusvoiteelle näköjään hieman mielekkäämpääkin käyttöä löytynyt, kun pärstä ja käsivarret ovat palaneet karrelle: en tullut tänne aurinkoa ottamaan, mutta sitä saa näköjään väkisinkin jostain. Kokeiliskohan shampoota kyseiseen vaivaan vai keksiskö jotain muita taikoja?  

Päivällä hyppäsin bussin kyydistä satunnaisella pysäkillä, kun massiivisen ihmisjoukon aiheuttama kaaos herätti uteliaisuuteni. Hetkeä myöhemmin tajusin osuneeni jonkinlaisen ääriryhmittymän järjestämään mielenosoitukseen ja varmuuden vuoksi yritin taikoa itseni mahdollisimman huomaamattomaksi siinä ilmeisesti onnistuenkin. Harmi kun en ymmärtänyt sanaakaan, mutta arvelin paikalla olleista kuvasymboleista päätellen happeningin liittyvän tavalla tai toisella eurokriisiin. Harmi kun kamerakin oli jäänyt hotellihuoneeseen, että olisi voinut myöhemmin tutkia panderolleja vaikkapa googlekääntäjän avulla.  

Hieman samansuuntaista liikehdintää oli havaittavissa myös jonkun suuren pankkirakennuksen edustalla. Joku möykkäsi megafoniin ja panderolleja kannatellut ihmisjoukko peesasi perässä. Tässä kohtaa en enää vaivautunut taikomaan itseäni näkymättömäksi kun tilanne selvästikin näytti olleen rauhanomaisesti järjestetty ja panderolleissa ei ollut kovin häijyn näköistä matskua.  

En ole varma, liittyivätkö nuo näkemäni mielenosoitukset jotenkin eurokriisiin, mutta sitä vaan pysähtyy miettimään, että mistä taikoa poliitikoille viisautta edetä asiassa ainakin siellä keskiyönaurinkoisessa kotimaassa tarkoin harkitulla tavalla.  

Ainakaan minulla ei ole minkäänlaista Nobelin taloustiedepalkintoa, mutta laittaahan se kuitenkin miettimään, että kuka on vastuussa jos eurooppalaisilla pankeilla menee huonosti ja miten kaikki tuo vaikuttaa tavallisiin veronmaksajiin?  

Mietityttää myös, että mihinkähän esimerkiksi Kreikan tuet oikeasti päätyvät, valtiolle vai pankeille ja tuleeko noistakaan lainoista koskaan latiakaan takaisin?  

On selvää, että talouskriisi heijastuu vahvasti myös suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukykyyn. Asiayhteydessä ei tietenkään yhtään lohduta sekään tosiasia, että talouskriisistäkin huolimatta myös suomalaiset jättiyritykset tahkoavat rahansa mieluummin sieltä mistä pääomalle kulloinkin sattuu saamaan parhaan katteen. Kokonaisia tehtaita suljetaan alvariinsa mutta kukaan ei tunnu tekevän asialle mitään.  

Jonkin asteista hölmöilyä suomalaisen vientiteollisuuden kilpailuedellytysten edistämiseksi tosin on havaittavissa myös poliitikkojen taholta ja esimerkkinä mainittakoon vaikkapa rikkidirektiivi. Ei liene kenellekään yllätys, ketkä tuonkin hölmöilyn taas maksavat. Jos osaisin, taikoisin näiden asioiden korjaamiseksi vaikkapa jotain Lindmanin Antin peräänkuuluttaman kansallisen strategian kaltaista. 

Nyt kun onnistuisi vielä taikomaan jostain nettiyhteyden, että saisi tämän tekstin jotenkin ajallaan Roomasta Uuden Ajan toimitukseen.      

Jari Mäki-Korte

Facebook-päivitys

Perjantai 27.4.2012 klo 12.24

Allekirjoittanut pyörittelee kynänpätkää ja funtsii, mistä aihe kolumnille? Töissä oli tänään suunniteltu kudostenvaihtoseisokki ja osakseni lankesi sellaisia tehtäviä, että ne piti hoitaa yksin. Ja kun juttukaveria ei ollut, tuli pohdiskeltua, missä asti kesällä ehtisi piipahtamaan kun varsinainen vuosiloma pidetään tänäkin vuonna omasta pyynnöstäni vasta marras-joulukuun vaihteessa. 

Koska kolumnille ei tahdo löytyä aihetta ja matkakuumemittari hohkaa punaisena, päätän kurkistaa, olisiko eräs maailman meriä työkseen kyntänyt Facebook-ystäväni ladannut eetteriin mitään mielenkiintoista? Olihan niitä siellä, kuten olin arvannut, mutta tällä kertaa kaikki hänen lomakohteensa tuntuivat jotenkin liian kotoisilta. Tai siis kotoisilta sillä tavalla, että hänen juuri nyt ”naamakirjaan” lataamansa kaupungit on tullut koluttua joskus lähimenneisyydessä. 

Mutta mitäs hemmettiä tuo parisen viikkoa sitten koiran luonnetestissä tapaamani Orimattilan tyttö nyt on mennyt nettiin lataamaan? Yleensä hän lataa sinne hienoja kuvia: Nyt oli kuitenkin kyseessä ihan hirveä jaettu kuva jostain kaatopaikan kuormasta ja kuorman joukossa kuollut koira, hyi saakeli! Kuvatekstissä kerrottiin, että nämäkin murhat tapahtuvat jonkin eliitin kokoontumisen takia liittyen Euroopan jalkapallomestaruuskisoihin Ukrainassa 2012. Jos koirat poltetaan elävältä, kertonee se samalla jotain myös maasta jossa eliitti kokoontuu. 

Eräs toinen eläinrakas ”naamakirjaystävä” Laitilasta puolestaan oli kirjoittanut, että ”Laitilassa joku mulkero jättää kävelyteiden varsille myrkytettyjä koiran herkkunappeja. Välimetäs koira oli syöny tämmösiä namipaloja ja meinas kuolla”! 

On tämä jumanglaade touhua. 

Niin sitähän minä tässä vaan manaan, että voisivat säästää edes muutaman viattoman eläimen tai ainakin harkita inhimillistää tapaa tappaa, jos on pakko tehdä tuollaista armomurhaksikin kutsuttua eutanasiaa. Pohdittiin siellä nettimaailmassa, että voisivat tehdä sterilisaation ja päästää nämä katukoiraressukat viettämään vapaata koiran elämää. Oikein tapa kuitenkin olisi, että ihmiset ajattelisivat nenäänsä pidemmälle jo koiraa hankkiessaan! Kesäkin on taas tulossa ja laittaahan se funtsimaan, että kuinkahan paljon syksyllä taas on heitteille jätettyjä kesäkissoja ties missä? 

Mutta sen ainakin olen nyt päättänyt, että tämän kesän mahdollinen ”kesätrippini” ei suuntaudu ainakaan Ukrainaan eikä Laitilaan. Ja jos kuitenkin suuntautuu, varustaudun passin, hammasharjan ja repun sijaan pesäpallomailalla ja yön pimeinä tunteina vältän rimaa hipoen eutanasiaan liittyvät eettiset näkökannat. Vähintään virtuaalilumipallolla nakkaisin kaikkia hiukankin epäilyttävän näköisiä ukrainalaisia. No… sinne Laitilaan riittäisi ehkä aimo annos risiiniöljyä myrkytettyjen herkkunappien levittelijöille juotettavaksi. Saisivatpa edes hetkeksi omatkin vatsansa sekaisin. 

Mitä tulee armomurhaan eli eutanasiaan yleisesti, ymmärrän sen perusteluja niin puolesta kuin vastaankin. Itse olen kuitenkin ehdottomasti armokuolemaa vastaan muun muassa uskonnollisin ja ihmisoikeusasiakirjoihin kirjatuin perustein. Katson, että siinäkin tapauksessa, jos armokuolema laissa sallittaisiin, pitäisi lakia tulkita niin, että vain ihmisellä itsellään on oikeus päättää milloin hän kokee kärsimyksensä liian suureksi. Kaikissa muissa tapauksissa asiaan liittyisi pomminvarmasti väärinkäytöksiä muun muassa potilaan omaisten mielipiteiden ja terveydenhoitojärjestelmän kalleudesta johtuen. Eutanasiaa sallivaa lakia ei siis pidä koskaan hyväksyä. 

Tässähän tulee muistellessa melkein tipit linsseihin: marraskuussa vuonna 2008 nimittäin olin kovan päätöksen edessä, kun jouduin viemään pitkäaikaisen kaverini, skotlanninpaimenkoira Charlotan viimeiselle piikille. Silloinkin seisoin kuitenkin loppuun saakka hänen rinnallaan. Lotta oli hieno koira ja kunnon kaveri! 

No tuossahan noita kolumnin aiheita vilisteli Facebookissa suoraan silmien edessä vaikka millä mitalla: Kiitokset vaan Pekalle, Pialle ja Saanalle! Kiitokset myös naamakirjan ylläpitäjälle, kun on lakannut tuputtamasta niitä sponsoroituja mainoksia suoraan seinälle! 

Ja nyt ei kun kynä laulamaan, mutta mitähän ”tälle seinälle” antaisi otsikoksi?    

Jari Mäki-Korte

Kolumni on julkaistu Uudessa Ajassa 27.4.2012

Almanakka

Perjantai 16.3.2012

Olipa kerran pilkkimies, jonka kevät yllätti? Sitä aina välillä pysähtyy miettimään, miksi tuollainen kestoaihe tupsahtaa vuosi toisensa jälkeen lehtien palstoille samoin, kuin otsikot veneilijöistä, jotka syksy yllätti. Ettei noita yllätyksiä taas pääsisi syntymään, katson velvollisuudekseni informoida, että nyt on kevät. Neuvoisin kuitenkin hankkimaan myös Almanakan, siitä on kosolti riemua myös ristisanatehtävien täyttäjille. 

Kohtuullisen varma kevään merkki on myös kansankanavien kestoaiheena vuodesta toiseen säilyneet koirankakkakeskustelut. Niiden rustaajilla luultavasti on jo Almanakka, koska etenkin keväisin niitä on lehdissä kyllästymiseen saakka. Minulla kuitenkin on tälläkin hetkellä taskussa sen verran monta kakkapussia, että olen valmis antamaan taksitolppatuomion moisille kirjoitteluille, tässä tapauksessa siis myös itselleni. 

Rohkenen samalla väittää, että myös sellaisten Almanakan ostajien taskussa on tilaa muutamalle kakkapussille, joilla ei itsellä edes ole koiraa. Vaikuttavuuttakin löytyisi luultavasti paljon enemmän, kuin kansankanavakirjoittelulla. Hmmm… Tästähän voisi löytyä aihe vaikkapa kakkossivun kolumnille. Olisipa kerrankin aihe, josta ihmiset tykkää ja perustan käsitykseni sille, että niitä koiranskeidakannanottoja niin runsain määrin lehdissä viljellään. Hyppään kuitenkin lukijoiden pettymykseksi muihin aiheisiin pysyen kuitenkin kevään merkeissä. 

Kevään voi aistia myös siitä, että joka puolelle alkaa vähitellen muodostua komeita halkopinoja. Mukavaa hommaa tuo puun halkominen. ”Mink kuntos kestää, kirves lyö, se olkoon vapauden työ”! No… ei niitä nyt silti pää punaisena tarvitse halkoa. 

Vappujuhlatkin ovat selkeä kevään merkki. Suosittelisin kuitenkin Almanakan hankkimista myös porvareille, jotka hekin näyttävät juhlivan vappua: ainakin minun kalenterissa toukokuun 1. päivä on edelleen Työväen juhla ja viimeistään silloin jääkausi päättyy. Tarkenee taas istahtaa mopon satulaan ja tulee tankkaaminenkin halvaksi. Viime kesänä tankkasin kerran moponi ja sinne mahtui nippanappa kaksi litraa. Oikein nolotti mennä kassalle. 

Kevät on myös aikaa, jolloin erilaiset järjestöt rustaavat toimintakertomuksiaan edelliseltä toimintavuodelta. Itse naputtelin sellaiset Paperi 42:lle ja SAK:n Rauman Paikallisjärjestö ry:lle. Molempiin syntyi tekstiä sivutolkulla mutta jotenkin tuntuu silti siltä, että ne tavalliset rivijäsenet, joille tekstiä muodostettiin, välittävät toiminnastamme lähinnä piut paut. Tässä yhteydessä onkin aivan pakko laajentaa ostoslistaa Almanakan lisäksi myös peilin hankinnalla. Kritiikki siis kohdistui jälleen myös itseeni.  

Kaikella toiminnalla pitää olla tarkoitus, mutta silti aivan liian monien työpaikkojen ammattiosastot näyttäytyvät jäsenistölleen lähinnä vapaa-ajantoiminnan järjestäjinä. Tärkeää sekin, mutta miten voi viestin vieminen olla niin vaikeaa? Neuvonkin nyt kaikkia aktiivitoiminnassa mukana olevia miettimään, että mitä koskaan touhuammekaan, pitäisi aina samalla tuumata tovi, aiheutuuko tekemisistämme velvollisuus viestiä jollekin? 

Tulevana viikonloppuna osallistun ammattiosastoni laivaseminaariin ja sinne osallistuu jälleen varsin kiitettävä määrä ihan tavallisia rivijäseniä. Kaikella toiminnalla pitää olla tarkoitus, joten tätäkin viestiä voisi harkita levittää vaikkapa seminaarin yhteydessä. Harkinnan arvoista voisi olla myös se, että kevätkokoukset järjestettäisiin tällaisten vapaa-ajantapahtumien yhteydessä. Jos vaikka kokousväen joukossa näyttäytyisi luottamusmiesten lisäksi myös niitä, joita varten sääntömääräisiä kokouksia järjestetään? 

Eräs Facebook-kaverini ehdotti, että käsittelisin kolumnissani joskus omaa näkemystäni sosialidemokraattisen puolueen tilasta. Ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta tyydyn tässä yhteydessä tilanpuutteen vuoksi vain toteamaan, että peilikauppareissu olisi tarpeen myös monelle puolueaktiiville. Sosialidemokraattinen aate on edelleen täysin ylivertainen aate, mutta miksemme saa viestiämme perille. Tässä olisi selkeästi kouluttautumisen paikka. En yhtään ihmettele kannatuslukujemme putoamista, jollemme osaa viestiä asioistamme napakan selkeäsanaisesti. Mitä koskaan teemmekään, muistammeko pohtia, aiheutuuko siitä velvollisuus viestiä jollekin? Populistisiin heittoihin ”tavisten” on helppo samaistua, mutta sille linjalle ei silti pidä sortua. 

Ja lopuksi vielä takaisin kevääseen: On varsin mieltä kohentavaa tiedostaa, että kevään jälkeen tulee taas kesä ja kärpäset ja ennen kuin lähden rantsulle kaloja narraamaan, murhaan ne, siis kärpäset. Sitten ei enää olekaan pitkä aika, kun ainakin minun Almanakan perusteella tulee taas joulupukki. 

Sen pituinen se! 

Jari Mäki-Korte

Kolumni on julkaistu Uudessa Ajassa 16.3.2012 otsikolla; Jääkausi päättyy

Yksinparittelua keittiön lattialla

Perjantai 3.2.2012 klo 16.57

Bob Geldofina maailmalla paremmin tunnettu The Boomtown Rats-yhtyeen laulusolisti Robert Frederick Xenon Geldof tuli aikanaan suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1979 julkaistulla hitillään I don´t like Mondays, jonka aihe tuntui nyt sopivan ajatuksiini, kuin hajuvesi lihapullaan. Niin… tätä kolumnia kirjoittaessa oli maanantai ja kaikki tuntui menevän täydellisesti pieleen. Kiukuttelin mielessäni jo heti aamulla, kun kukaan ei suostunut parittelemaan kanssani: mikään ei ole niin tylsää kun istua yksin keittiön lattialla parittelemassa, kun meilläkin noita parittomia sukkia on toista muovikassillista.

Iltapäivään mennessä sukkasäkki oli vihdoin saatu järjestykseen, kun marssin iloisena kohti kaupungin valtuustosalia. Iloisuuteni on kuitenkin nopeasti tiessään, kun kaupungintalon ala-aulassa törmään mahdollisuuteen äänestää ennakkoon presidentinvaalien toisella kierroksella. Olin jo ehtinyt unohtaa, että kaikilla tuntuu nyt olevan hirveä pressahätä, kuten Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen asian ilmaisee. Onnistun kuitenkin vielä tällä kertaa ohittamaan ennakkoäänestyspisteen ja sain näin muutaman lisäpäivän aikaa harkita, meneekö oma ääneni pesunkestävälle porvarille vai humaanihomolle puistoporvarille. Sukkasäkin jäljiltä takaisin saatu oloisuuteni oli kuitenkin tiessään ja nyt harkinta-aikaa lopulliseen äänestyspäätökseen tarvittiin viimetippaan saakka. Onko vihreä näissä oloissa lähempänä punaista, kun sininen, mietin?

Tätä kirjoittaessa oli siis maanantai ja kello lähenteli neljää. Olin varautunut tekemään myöhemmin kuudelta alkavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen koskien työkavereideni esille ottamaa epäkohtaa kaupungin venesatamissa. Tulin kuitenkin kunnallistoimikunnan jo edellisenä päivänä siunaaman esitykseni kanssa torpatuksi jo valtuustoryhmän kokouksessa, koska teknisessä lautakunnassa istuvien tovereiden taholta kävi ilmi, että valtuustoaloitteessani esille nostamani asia tullaan joka tapauksessa käsittelemään jo seuraavassa lautakunnan kokouksessa osana jotain laajempaa suunnitelmaa. Jouduin siis taas pettymään, vaikkakin ymmärrän, ettei keskeneräisiä asioita kannata lähteä sormeilemaan.

Mutta miten olisin voinut tietää asian olevan jollain lailla mukana lautakunnan tulevalla agendalla. Ainakaan tätä kirjoittaessa kaupungin nettisivuilta ei kyseisen lautakunnankokouksen esityslistaa ollut vielä luettavissa. Pääasia kuitenkin on, että tekemättä jääneen valtuustoaloitteen epäkohtaan saadaan joku ratkaisu edes jotain vaikutuskanavaa pitkin. Jäin vain miettimään, olisiko sittenkin pitänyt juntata aloite valtuuston kautta lausuntokierrokselle, koska nyt on uhkakuvana, ettei asiaan saada selkokielistä vastausta ongelman esille ottaneille työkavereilleni. Jos näin käy, voin syytää vain itseäni. 

Ettei nyt menisi vallan surkeuden ruikuttamiseksi, palaan ”Bob” Geldofiin. Sen lisäksi, että hän on loistava lauluntekijä, on näyttelijänkin uraa kokeillut Geldof myös nerokas poliittinen aktivisti, joka on kunnostautunut erityisesti toiminnastaan Afrikan köyhien ja nälkää näkevien puolesta. Vuonna 1984 hän kirjoitti ja sävelsi yhdessä Ultravox-yhtyeen Midge Uren kanssa kappaleen "Do They Know It's Christmas?". Laulusta tehtiin single, joka nousi Englannin kaikkien aikojen myydyimmäksi singlejulkaisuksi. Levyn kaikki tuotot menivät hyväntekeväisyyteen. Kaikki varmasti muistavat myös Geldofin vuonna 1985 järjestämät jättiläismäiset Live Aid-hyväntekeväisyyskonsertit ja vuoden 2005 Live 8-hyväntekeväisyyskonserttien sarjan.

Asiayhteydessä mieleeni nousee edelliseltä vuodelta eräs pienempi tempaus, kun järjestimme itse Raumalla hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esiintyi Hanna Pakarinen. Oli todella mukavaa, kun on saanut olla mukana valmistelemassa jotain hyvään tähtäävää. Hyvään tähtäävää voisi olla myös toimiminen kaupunkien ja kuntien valtuustoissa, eli nyt vaan rohkeasti kaikki tämänkin kolumnin lukijat asettumaan ehdolle. Jollet tiedä miten ehdokkaaksi hakeudutaan, minä autan kernaasti. 

Omat koirat purivat Latinalaisessa Amerikassa

Perjantai 16.12.2011 klo 20.30

Istun halvan majapaikkani parvekkeella Rambla de las Argentinosin ja Trapanin kulmilla Uruguayn Piriapoliksessa haaleaa Matea ryystäen ja katselen, kuinka miljoonia vuosia tietämme valaissut kuningas aurinko työntyy väsyneenä valtavan Atlantin taa. Siellä jossain vetten takana työnantajani omistama paperikone jauhaa maailmalle raumalaista laatua ja olen iloinen, että perheeni elanto lohkeaa juuri sieltä. Samaan aikaan olen kuitenkin huolissani täkäläisten kollegojeni työoloista ja suomalaisen vientiteollisuuden tilanteesta laajemminkin.  

Mietin, miksi istun juuri tänään tämän nuhjuisen latinalais-amerikkalaisen hotellin parvekkeella ja päädyn lopputulemaan, että paikka tarjoaa kaiken viime päivien aikana näkemäni jälkeen erityisenkin sopivat puitteet sulatella näkemääni. Olen tässä entisessä hyvinvointivaltiossa osallistuakseni Suomen Ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen (SASK ry) järjestämälle talkoomatkalle, jonka aikana olemme tutustuneet useaan työpaikkaan ja vaihtaneet lukuisia kuulumisia täkäläisten ammattiyhdistysaktiivien kanssa. Varsinainen talkootyömme on ollut lähinnä täkäläisten yhteistyökumppaneiden toimistotilojen maalaamista. Pitkä stoori.

Isäntinämme täällä nykyisessä kehitysmaassa on toiminut muun muassa PIT CNT, joka on vähän sama, kuin SAK meillä, sekä täkäläinen Centro de Papelleros. Paperityöntekijänä olenkin erityisen ilahtunut siitä, että talkoomatkamme virallisen osuuden jälkimmäisenä isäntänä toimi juuri paikallinen ”Paperiliitto”. Kuulumisten vaihto ”Paperiliiton” Mersedesin osaston puheenjohtajan ja Uruguayn paperiliiton liittosihteerin Juan Jose Mancebon kanssa on ollut varsin ajatuksia herättävää. Suuri kiitos Lindellin Jukalle uutterasta työstä toimiessaan tulkkinamme, joskin samanhenkisyytemme ”Petsuksi” itseään kutsuvan ”papelleron” kanssa usein edesauttoi kielimuurimme murtamista myös sanattomasti. Osoitan kiitokseni myös SASK:n Latinalaisen-Amerikan aluekoordinaattori Vicente Carreralle, jonka mielestä yhteistyö suomalaisten kanssa alkaa vähitellen tuottaa hedelmää.

Suuri kiitos kuuntelevista korvista vielä surutyötä tekevälle Jyväskylän vanhalle hipille, ”Metallurgio” Olavi E. Kokkoselle, jonka kanssa olen kortteerannut kimppakämpässä lähes kuukauden ajan. Olavi saattaa äitinsä haudan lepoon, kun palaamme Suomeen. Hänen kanssaan on hänen surutyöstään huolimatta kuitenkin ollut antoisaa vaihtaa mielipiteitä suomalaisen vientiteollisuuden merkityksestä suomalaiselle kansantaloudelle. Olemme samalla aaltopituudella. Taas pitkä stoori.    

Noin kaksi viikkoa sitten allekirjoittaneelle tarjoutui mahdollisuus vierailla UPM:n Fray Bentosin sellutehtaalla, jossa haastattelemieni kollegoiden mielestä työolot ovat UPM-fuusion myötä parantuneet. Tuntuu jotenkin haikealta muistella aikaa, kun Botnia aikanaan rakensi kyseistä tehdasta. Samaan aikaan sama yhtiö oli lakkauttamassa hyvässä kunnossa olevaa tehdastaan Kemijärveltä. Syy uuden tehtaan rakentamiseen tänne vetten taa ei kuitenkaan suinkaan ollut suomalaisissa palkoissa, vaan siinä, että täällä Eukalyptus kasvaa monin verroin suomalaista puuta nopeammin sekä siinä, että Uruguayn valtio on tarjonnut ulkomaisille toimijoille mahdollisuuden harjoittaa liiketoimintaa vapaakauppaoikeuksin. Myös Eukalyptuksen kasvattaminen on yhtiöille vapaakauppaoikeutettua toimintaa. Mitä tulee Eukalyptuksen tehoviljelyyn, uskoisin tehoviljelyn muuttavan maaseutua samalla tavalla, kuin kuuluisat United Fruit Companyn banaaniplantaasit muuttivat Keski-Amerikkaa 1900-luvun alussa.

Nyt Uruguayssa rakennetaan taas ja tällä kertaa asialla on Stora Enso, jonka osakkeista leijonanosan omistaa Suomen valtio. Uusia laitoksia pykätään pystyyn ulkomaille ja vanhoja lahdataan stoppiin Suomesta. Näinkö meillä hoidetaan suomalaista kansantaloutta? Kenenkähän pussiin nuokin miljardit katoavat? 

Eettisestä puunkasvatusmenetelmästä ei hyvällä tahdollakaan voi puhua ainakaan tehdashankkeista toisaalla Latinalaisessa Amerikassa, eli Brasiliassa, jossa sellun raaka-aineeksi tarvittavan puun kasvattaminen globaalia agribisnestä isolla B:llä. Siellä sellun raaka-aineeksi myös jopa hakataan sademetsiä. Kun sademetsät kuolevat, kuolee vähitellen koko imperiumi. Pitkälti Suomen valtion omistama Stora Enso ja sitä kautta koko Suomen valtio on siis vakavalla tavalla mukana tuhoamassa maapalloa, jossa elämän pitäisi jatkua myös seuraavat megabiljoonaa vuotta. Onko meidän pakko alistua ymmärtämään globalisaatio vain uusliberaalin kapitalismin välineenä?     

Feliz Navidad a todos!

Jari Mäki-Korte

Aikaa ja euroja ihmisarvolle

Perjantai 11.11.2011 klo 21.39

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK ry juhli noin viikko sitten 25-vuotista toimintaansa. Yhdistyksen perustamiskirjassa todetaan, että yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää ammattiyhdistysliikkeen solidaarisuustoimintaa, joka suuntautuu erityisesti kehitysmaiden ja niiden ammattiyhdistysliikkeen auttamiseksi ja vahvistamiseksi.  

Olen ylpeä siitä, että SASK ry:n perustajat olivat jo neljännesvuosisata sitten kaukonäköisiä ja uskoivat asiaansa. Talous on globaalistunut ja kehittyvien maiden työntekijöiden ongelmat ovat kirjaimellisesti myös meidän ongelmiamme, kun suomalaisten työpaikat siirtyvät globaalimpaan ympäristöön ja kiinnostus eettiseen kuluttamiseen kasvaa.  

On hienoa, että SASK ry:n perustaneet ammattijärjestöt aavistivat edessä olevan maailmanlaajuinen työmarkkinoiden muutos, joka tulisi vaatimaan ammattiyhdistysliikkeeltä kansainvälisen verkostonsa tiivistämistä sekä erityisesti sen heikoimpien lenkkien vahvistamista. On siis perusteltua sanoa, että Angolassa puun juurelta liikkeelle lähtenyt kehitysyhteistyö on vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa kasvanut kaikki mantereet kattavaksi yhteistyöverkostoksi ja kuitenkin perusajatus on koko ajan säilynyt samana.  

SASK ry:n 25-vuotisjuhlassa 4.11. puhunut tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi, että periaatteet, joiden varaan SASK aikanaan perustettiin, ovat tulleet entistä ajankohtaisemmiksi. Hän totesi myös kansakuntien yhteisen pyrkimyksen korjata globaalia sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta olevan kirjattu YK:n vuosituhattavoitteisiin. Samaan tähtäävät kansainvälisen työjärjestö ILO:n globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia pohtineen komission suositukset. Vahvistamalla kehittyvien maiden demokraattista ammattiyhdistysliikettä SASK luo omalta osaltaan edellytyksiä suositusten toteutumiselle.  

Myös allekirjoittaneelle tarjoutuu viikon kuluttua mahdollisuus omalta osaltaan olla mukana rakentamassa ammattiyhdistysliikkeen kansainvälistä verkostoa, kun matkustan SASK ry:n talkoomatkalle Uruguayhin, jossa sikäläiset ammattiliitot ovat saaneet esimakua globalisaation vaikutuksista kansalliseen työelämään.  

Kuten muutaman vuoden takaisesta uutisoinnista muistatte, oli Uruguayn Fray Bentosiin rakennettu Metsä-Botnian sellutehdas ja sitä koskeva kiista Uruguayn ja Argentiinan välisen joen saastuttamisesta aikanaan näyttävästi esillä myös suomalaisissa tiedotusvälineissä. Muodollisesti Argentiinan ja Uruguayn erimielisyys koski maiden rajajokea, jota tehdas argentiinalaisaktivistien mielestä saastutti, mutta
tosiasiassa asialla tehtiin Argentiinan sisäpolitiikkaa.  

Tällä hetkellä talkoomatkasuunnitelmamme näyttäisi siltä, että pääsemme vierailemaan myös kyseisessä tehtaassa ja paperimiehenä ajatus vierailusta lämmittää kovasti. On muun muassa mielenkiintoista perehtyä vapaakauppa-alueiden motiiveihin. Kun tehdasta rakennettiin, Uruguaylaiset katsoivat, että vapaakauppaoikeudet parantaisivat myös heidän kansallisia asemiaan. Mitenkähän asia todellisuudessa on?    

SASK ry:n näkökannalta katsoen yksi motiivi tällaisten talkoomatkojen järjestämiselle voisi olla juuri vaikkapa se, että on suomalaisittain vastuullista seurata suomalaisen pääoman jalanjäljissä sinne, missä pääomien eteen kulloisenkin isäntämaan palkansaajat ovat työpanoksensa myyneet. Ehkäpä voimme näin olla vahvistamassa omien ammattiliittojemme sisarjärjestöjen verkostoja paremman huomisen rakentamisessa. Samalla olemme osaltamme torjumassa maapalloistumisen kielteisiä vaikutuksia isäntämaan palkansaajien arjessa.  Kehittyvien maiden ay-liikettä vahvistamalla olemme myös luomassa edellytyksiä kansainvälisen työjärjestö ILO:n suositusten toteutumiselle. Kestävin tapa vähentää köyhyyttä on ihmisarvoinen työ, josta maksetaan elämiseen riittävä palkka. Toteutukoon tuo tavoite myös tulevan isäntämaamme palkansaajille.  

SASK ry:n talkoomatkalaisille on avattu Nenäpäivän lahjoitussivuille oma lahjoitustiimi. Haastan lopuksi kaikki mukaan keräykseen tämän Työmaana maailma-tiimimme kautta. Lahjoitussivu löytyy netistä osoitteesta http://nenapaiva.fi/lahjoitustiimit/tiimit/tyomaana-maailma. 

Jari Mäki-Korte

Maasa rauha mutta missä on hyvä tahto?

Sunnuntai 2.10.2011 klo 16.13

Lauantai-ilta. Ollaan torkuttu sohvalla viltin alla ja katsottu naapurin pojan kanssa Walt Disneyn Mikki Hiiri-leffaa. Pienen vieraamme on kohta aika lähteä kotiin, sillä siellä odottaa suuri räiskäletorni. Toinen naapurimme lämmittää saunaa ja hiukan etäämmällä asuvan naapurin perhe on lähtenyt koiransa kanssa iltakävelylle. Elämä kulkee seesteisellä radallaan mutta meidän perhe valmistautuu lähtemään yöksi töihin. Väsyttää. 

Vaimo on lähdössä yököksi hoitoalan yritykseen ja itselläni on edessä toivottavasti rutiininomainen käyttömiehen pesti paperikoneella. Joudummekohan tänä yönä jakamaan jonkun puuttuvan pelinappulan hommat vai tuleeko koko työryhmä töihin? Mieltäni askarruttaa myös kysymys siitä, tuleeko tänä yönä joku ammattikoululainen työssäoppimaan? Ei tule ja syykin on selvä: Raumalla paperialalle ei ole kolmeen vuoteen hakeutunut ensimmäistäkään opiskelijaa. 

Metsäteollisuusalan vetovoima on kadottanut houkuttelevaisuutensa pitkälti siksi, että maailmanlaajuinen ylikapasiteetti ja kiristynyt kustannustehokkuuden tavoittelu on pakottanut omistajia tehostamaan tehtaiden toimintaa muun muassa vähentämällä henkilöstöä ja sulkemalla ”kannattamatonta” tuotantoa. Sopii tietysti kyseenalaistaa, onko syyksi väitetty ylikapasiteetti todellista ja onko kapasiteetin vähentäminen kilpailuasemien parantamiseksi ollut vastuullista toimintaa. Niin tai näin, mutta olen joka tapauksessa hiukan huolestunut alan vetovoimaisuuden katoamisesta. 

Vaikka paperialalta onkin viime aikoina kadonnut iso määrä työpaikkoja, huoli alan vetovoimaisuuden katoamisesta on mielestäni perusteltua. Lakisääteiset henkilöstösuunnitelmat nimittäin osoittavat, että mittavista ”henkilöstön siivoustalkoista” huolimatta lähivuosina jää edelleenkin suuri joukko ihmisiä eläkkeelle. Olen huolestunut myös siitä, etteivät yritykset ota riittävällä tavalla vastuuta irtisanotuista työntekijöistään. Myös yritysten on oltava mukana rakentamassa irtisanotuille työntekijöille siltaa työstä työhön. Vielä tulee sekin aika, että valmiiksi osaavaa ammattihenkilöstöä ei ole saatavilla. 

Mitä tulee teollisuusalojen tulevaisuuteen, toivon ja uskon, että tekeillä oleva teollisuuspoliittinen ohjelma johtaa perusteollisuuden säilymiseen Suomessa. Tämä edellyttää poliittisia päätöksiä muun muassa panostuksina logistiikkaratkaisuihin ja kohtuuhintaisen energian sekä raaka-aineiden saatavuuteen. Ennen kaikkea teollisuuspoliittisen ohjelman toteuttaminen kuitenkin edellyttää työnantajien aitoa sitoutumista ohjelmaan. Uhkakuvana nimittäin on, että teollisuusyritykset kyllä poimivat kaikki mahdolliset synergiaedut, mutta siirtävät siitä huolimatta tuotantoaan globaalimpaan ympäristöön. 

Koska teollisuusalojen tulevaisuuden turvaaminen edellyttää poliittisia päätöksiä, luulisi asiaa helpottavan se tosiasia, että ammattiliitot ja työnantajat ovat yksimielisiä yhteiskuntavaikuttamisen merkityksestä. Nyt on vain saatava poliitikot aidosti ymmärtämään perusteollisuuden merkitys kotimaiselle kansantaloudelle. 

Palataanpa vielä lyhyesti prosessiteollisuusalan vetovoiman katoamiseen. Toisen asteen koulutuksessa asian eteen on tehty korjausliikkeitä niin, että perinteinen paperialan koulutus on laajennettu prosessiteollisuuden perustutkinnoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulutusta voidaan hyödyntää prosessiteollisuudessa laajemminkin. Prosessinhoitajathan työskentelevät kemiantekniikkaa hyödyntävissä tuotantoprosesseissa, joissa paperiteollisuuden tuotteiden lisäksi valmistetaan esimerkiksi peruskemikaaleja, maaleja, pesu- ja puhdistusaineita sekä öljynjalostuksen tuotteita.

Kun alan vetovoima toivottavasti saadaan koulutuksen muuttamisella takaisin ja sitä kautta niitä työssäoppijoitakin taas palaa tuotantolaitoksiin, vetoan työnantajiin, että sallivat työssäoppimisen vuorotyönä myös alle kahdeksantoistavuotiaille. Aivan kaikki työnantajat eivät ole tähän aikaisemmin suostuneet, mutta mitään lainsäädännöllistä estettä asialle ei ole niin kauan, kun kyseessä ei ole työsuhde.   

Respectiä

Perjantai 19.8.2011 klo 2.50

Oslo toipuu hiljalleen hirveän pommiattentaatin ja viattomiin nuoriin kohdistuneen terrori-iskun jäljiltä. Surutyö Norjassa tulee kuitenkin jatkumaan vielä pitkään. Hirmuteot olivat isku oikeusvaltiota, demokratiaa ja solidaarisuutta vastaan. Kuinka joku voi tehdä tuollaista?  

Viimeaikaiset uutiset ovat muutenkin olleet varsin masentavia: Lontoo liekeissä, Itä-Afrikan nälänhätä tappaa tuhat ihmistä päivässä, Ammattiyhdistysaktiivi tapettiin Brasiliassa, Somalian nälänhätä pahenee, Irakissa taas tuhoisa pommi-isku. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.  

Minullakin oli tilaisuus reilut pari viikkoa sitten piipahtaa Oslossa ja siellä näkemäni hävitys sekä massiivisiin mittasuhteisiin paisuneet surukukitukset viimeaikaisten muiden huonojen uutisten ohella vain vahvistivat ajatusta siitä, että pitkäjänteinen työ valitsemallamme tiellä paremman huomisen puolesta on tarpeellista ja hyödyllistä. Turvallisuus, oikeudenmukaisuus, myötätunto ja kaikkinainen laillisuuden periaate ovat arvoja, joiden eteen pitää edelleen tehdä lujasti työtä. Ihmisten on opittava erottamaan hyvä pahasta ja yhdessä sovittuja sääntöjä on noudatettava. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa vain demokratian keinoin.  

Anders Behring Breivikin hirmutekojen jälkeen Norjan kuningas Harald V kannusti kansalaisiaan pois pelon tieltä muun muassa rohkaisemalla heitä liittymään poliittisiin puolueisiin ja hyvää tekeviin järjestöihin. Mielestäni kuninkaan oivallus oli loistava ja siitä kannattaa ottaa mallia myös kotimaassa. Kannustankin nyt kaikkia tämän kolumnin lukijoita menettelemään Norjan kuninkaan neuvomalla tavalla ja autan mielelläni valitsemaan tarkoitukseen sopivia yhdistyksiä.  

En väitä, etteikö omissa oloissamme olisi kosolti parantamisen varaa, mutta monessa muussa maassa asiat ovat vielä paljon huonommin. Asioiden parantamiseen tarvitaan demokraattista päätöksentekoa, mutta myös voimakasta ja demokraattista ammattiyhdistysliikettä, joka on osa toimivan kansalaisyhteiskunnan kulmakiveä. Politiikan ja talouselämän päätöksentekijöihin tulee pystyä globaalillakin tasolla vaikuttamaan myös työelämän näkökulmasta.  

Äskeisessä lauseessa kiteytyikin mukavasti syy siihen, miksi minäkin olen hakeutunut mukaan marras-joulukuun vaihteessa toteutettavalle talkoomatkalle Uruguayihin. Matkan toteuttaa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry, jonka tehtävänä on parantaa ay-toiminnan edellytyksiä maailmassa.  

Tätä kirjoittaessa ei vielä ollut tarkkaa tietoa siitä, mihin solidaarisuustyömme Uruguayssa kohdentuu. Toivon kuitenkin tulevan hankkeemme parantavan sikäläisten yhteistyökumppaniemme, keitä he sitten ovatkin, toimintakykyä osana maailmanlaajuista edunvalvontaa muun muassa työvoiman halpamyyntiä, lapsityövoiman väärinkäyttöä ja vaarallisia työoloja vastaan.  

Osallistumiseni SASK:n talkoomatkalle lienee julkista tietoa, joten mene ja tiedä, vaikka olisin ollut mukana Norjan hirmuteot tehneen Breivikin listalla. Paperimiehenä minua mietityttää tieto esimerkiksi siitä, että Eteläisen Amerikan maat, joihin myös Uruguay lukeutuu, ovat paperinkulutuksen kasvualuetta.  

Vaikka kansainväliset sellu- ja paperiyritykset ovatkin luoneet alueelle työpaikkoja, sikäläiset ay-järjestöt eivät ole vielä todellisia neuvottelukumppaneita yrityksille johtuen luultavasti siitä, että sikäläinen ay-kenttä on poliittisesti melko hajanainen ja lainsäädäntö kehittymätöntä. Jospa jotenkin voisin olla mukana parantamassa sielläkin toimivien työntekijöiden perusoikeuksien toteuttamista vaikkapa opastamalla heitä kansallisten alakohtaisten työehtosopimusten merkityksestä.  

Vieraskielisellä otsikolla yritin houkutella lukijat pohtimaan ajatusta toverillisesta tervehdyksestä solidaarisuudelle. Sinä päätät, miten siinä onnistuin.  

Jari Mäki-Korte

Kirjoittaja on raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

Ammattiyhdistysliikkeellä riittää haasteita

Perjantai 17.6.2011 klo 17.37

Kolumni ajankäytön priorisoinnista

Perjantai 29.4.2011

Paperiliiton hallitus on aikanaan nimennyt Paperiliitto-lehdelle vakituisen lehtiavustajaryhmän, jossa minullakin on etuoikeus olla mukana. Ryhmää käytetään avustajatehtäviin tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi työehto- ja työmarkkina-asioita tai vaikkapa paperiliittolaisia arvoja ja paperiliiton jäsenistön vapaa-aikaa käsitteleviä juttuja voi tarjota lehden julkaistavaksi myös itseohjautuen. Tällä kertaa kuitenkin sain liittolehden pääasialliselta toimittajalta pyynnön, jota luultavasti en kykene hoitamaan: Minua pyydettiin tiedustelemaan, suostuisiko joku työtoveri pitämään kymmenen vuorokauden ajan päiväkirjaa työpäivästään, vapaa-ajastaan ja levostaan.  

Mielenkiintoista, mutta vapaaehtoisia näyttäisi olevan tosi vaikea löytää. Päiväkirjan pitämisen tarkoituksena olisi ollut selvittää osana isompaa juttusarjaa, minkälaisia vaikutuksia vuorotyöllä on henkilön uneen, perhe-elämään ja terveyteen sekä muun muassa sitä, minkälainen työaika olisi ihmisen fysiikan kannalta hyvä ja mikä muuttuisi, jos työpäivä pitenisi esimerkiksi kymmeneen tai kahteentoista tuntiin.  

Kuten jo totesinkin, tuo edellä kuvattu tehtävä taitaa nyt jäädä tekemättä, ellen sitten itse ala pitää päiväkirjaa omasta elämästäni. Juuri tällä hetkellä kalenterini kuitenkin on tie monettako viikkoa siinä määrin täynnä, että oma tilanteeni ei ehkä antaisi aivan oikeaa kuvaa niin sanotun normaalin vuorotyöntekijän jaksamisesta. Asian pohdiskelu antoi kuitenkin aiheen tälle kolumnille ja aloin vähitellen ymmärtää, että monet asiat voisi hoitaa myös huomattavasti totuttua tehokkaammin. Miksen esimerkiksi kanna läppäriä mukana kokouksissa, joissa toimin sihteerinä: samalla vaivalla pöytäkirjat voisi naputella kuntoon jo kokousten kuluessa, mutta nyt paukutan niitä puhtaaksi vasta kotona ja muija kiukuttelee, kun tartun imuriin tai tiskivuoreen lähinnä satunnaisesti.  

Olisi myös mahdottoman mukavaa, jos ajankäytön priorisointi olisi edes hiukan ohjatumpaa myös esimerkiksi kokousten koollekutsujien ja puheenjohtajien taholta. Tänäänkin istuin opetustoimen virastolla suunnilleen neljä tuntia, vaikka varsinaiseen kokoukseen käytettiin aikaa vain pari tuntia. Ennen varsinaisia kokousasioita pidettiin tietysti ryhmäpalaveri, kuten asiaan kuuluu mutta tällä kertaa ennen kokouksen avaamista kuultiin myös melko pitkä esittelijöiden alustus käsittelyyn tulevista asioista. Eipä silti, esittelyt olivat kyllä tarpeenkin mutta silti lautakunta palautti kaksi asiaa yksimielisesti uudelleen valmisteluun. Vuorotyön kannalta oli onni, että ei sattunut olemaan iltavuoro. Kaupunkihan maksaa ansiomenetykset pöytäkirjaan merkittyjen aikojen perusteella sillä lisäyksellä, että mennen tullen korvataan kohtuullinen siirtymisajan palkka. Tämän takia on tullut jo aika monta kertaa takkiinkin.  

En nyt osaa sanoa lohduttaako tämä minua yhtään, mutta on tuota ajankäytön priorisointiongelmaa näköjään muillakin järjestöaktiiveilla. Esimerkiksi SAK:n Rauman paikallisjärjestö ry:n ja SDP:n sekä Vasemmistoliiton Rauman kunnallisjärjestöjen yhteinen vappujuhlatyöryhmä oli niin kiireinen, että kokoukset pidettiin yhtä lukuun ottamatta puhelinkeskustelujen pohjalta vappujuhlatyöryhmän kynänpätkällä. Toimii homma näköjään silleenkin, kunhan joku vaan jaksaa huolehtia, että asiat tulee hoidettua. Monta asiaa on tuonkin happeningin takia moni henkilö delegoinut jollekin. Uskon kuitenkin vahvasti, että kaikki mahdollinen Rauman työväen yhteiseen vappujuhlaan liittyvä valmistelutyö on hoidettu tehokkaasti ja kohta nähdään, olinko oikeassa. Tietyt asiat pitää vain hoitaa, ehdimme tai emme.  

Onpa tässä asioita pähkäillessä käynyt mielessä sellainenkin pöhkö ajatus, että pitäisköhän joskus uteliaisuuttaan hakeutua jollekin ajankäyttökurssille. Tietääkseni esimerkiksi Kiljavalla järjestetään silloin tällöin kursseja, jotka liittyvät luottamushenkilöiden jaksamiseen. Kurssihakemus on kuitenkin kerta toisensa jälkeen jäänyt lähettämättä, koska olen ajatellut, että ei tässä kaiken kiireen keskellä sellaisille ehdi osallistua. Ehkäpä tuollaiseen tarkoitukseen suunnattu pois kotoa –kurssi kuitenkin olisi monelle järjestöaktiiveille paikallaan.  

Ääni reiluille pelisäännöille, ääni suomalaiselle työlle

Perjantai 8.4.2011 klo 19.35

Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö SAK kampanjoi tulevissa vaaleissa näyttävästi Työn ja sen tekijän puolesta. Kampanjassaan SAK haluaa nostaa työelämän asiat julkisuuteen ja samalla haastaa puolueet ottamaan niihin kantaa. 

Mielestäni etulyöntiaseman saa nyt SDP, koska SAK:n vaalitavoiteohjelma Työn ja sen tekijän puolesta on varsin yhteneväinen SDP:lle tärkeiden asioiden kanssa. Työ, oikeudenmukaisuus, heikommista huolehtiminen, rauha ja solidaarisuus ovat aina olleet se kivijalka, johon SDP:n olemassaolo nojautuu. Näin pitää olla jatkossakin. 

SAK:n vaalitavoiteohjelmassa muun muassa Työhön paluun puolesta kuvaa varsin osuvasti demarien keinovalikoimaa aktiivisesta työvoimapolitiikasta ja uusien työpaikkojen luomisesta. Myös SAK:n tavoite Yhteisten oikeuksien puolesta sisältää pitkän listan asioita, joiden puolesta SDP on rummuttanut. SAK:n vaalitavoiteohjelmassa kampanjoidaan myös Yksilöllisten valintojen sekä Rehellisen yrittäjän puolesta. Nämäkin teemat pitävät sisällään pitkän listan asioita, joita SDP on jo pitkään ajanut. 

Satakuntalaisista ehdokkaista SAK:n vaalitavoiteohjelma istuu parhaiten Jouko Aitonurmelle. SAK:n valtuuston jäsenenä ja työssään paperitehtaan pääluottamusmiehenä Jouko tuntee palkansaajien arkea ja on karvaalla tavalla joutunut huomaamaan, että monet työelämän ongelmat ovat poistettavissa vain palkansaajien asemaa vahvistavan lainsäädännön keinoin. 

Hyvinvointi maksetaan valtion ja kuntien tuloista, joista puolet tulevat suoraan tai välillisesti vientiteollisuudelta. Tiedän Jouko Aitonurmen peräänkuuluttavan toimia, joilla Suomeen luodaan kilpailijamaihin verrattuna tasavertaiset toimintaolosuhteet, lisää teollisia työpaikkoja sekä investointeja. Vaalien jälkeisen hallituksen keskeisenä tehtävänä on luoda otolliset olosuhteet kestävälle talouskasvulle. Jotta tähän päästään, Suomessa on aiempaa paremmin otettava huomioon vientituloja tuovan teollisuuden tarpeet. 

Luotan myös siihen, että Jouko tulee ajamaan lakimuutosta, jolla ulkomailta johdetut yritykset saadaan nopeammin suomalaisen veronmaksuvelvoitteen piiriin. Nykyinen kuuden kuukauden vapaamahdollisuus on porsaanreikä, joka ruokkii harmaata taloutta ja aiheuttaa maahamme vuosittain noin viiden miljardin euron veromenetykset. Käytännössä  lakimuutos poistaisi myös tarpeetonta vastakkainasettelua suomalaisen ja ulkomaisen työvoiman väliltä. 

Jari Mäki-Korte

SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

Äänestyskehotus on osa palkansaajien edunvalvontaa

Perjantai 4.3.2011 klo 11.42

Taas on koittanut se aika vuodesta, että myös SAK:laisissa ammattiosastoissa rustataan kasaan toimintakertomuksia edelliseltä toimintakaudelta. Kun katsoo, millaiseksi maailmanmeno ympärillämme on muuttunut, ei ole kovinkaan vaikea päätellä kertomusten pitävän sisällään ikäviä asioita: Liian monilla työpaikoilla työntekijöitä on pidetty lomautettuna ja heitä on irtisanottu vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin. Samaan aikaan työntekijöiden luottamus heidän asioitaan hoitaviin tahoihin on romahtanut.  Muun muassa tämän  takia vaalien lähestyessä on tärkeätä korostaa, että palkansaajien asemaa voidaan vahvistaa vain lainsäädännön keinoin.  

Näistä asioista tavallisilla kadunkulkijoilla on tilaisuus saada informaatiota tulevan viikon lauantaina, kun SAK jalkautuu ympäri maata tilaisuuksiin, joissa kysellään: Minkä puolesta sinä äänestät? Lähde sinäkin vakuuttumaan siitä, että äänestyskehotuksen kytkeminen työntekijöiden edunvalvontaan on oikea linja - sitä pitää kaikella tavoin korostaa myös SAK:n yhteiskuntavaikuttamiskampanjassa. 

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa jo peräti 269 200 työtöntä työnhakijaa. Samaan aikaan lomautettuna oli 22 500 palkansaajaa. Herää kysymys, onko suomalaisella yhteiskunnalla todellakin varaa tällaiseen? Ei ole.  

Samaisen tilaston mukaan kuluneen vuoden päättyessä oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä peräti 58 200. Luku osoittaa, että ongelma on rakenteellinen, eli asiaa ei voida lakaista maton alle vain vedoten pelkästään laman aiheuttamaan piikkiin. Tämäkin ongelma olisi toki korjattavissa, jos poliittisilla päättäjillä riittäisi tahtotilaa panostaa aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Viimeiset vuodet maata hallinneella oikeistohallituksella tällaista tahtotilaa ei ole löytynyt, mutta vaalien jälkeen muutos on mahdollinen, kunhan muistamme äänestää henkilöitä, jotka tuntevat ihmisten arkea. Profiililtaan tuollainen ehdokas on yksi joukosta, yksi meistä. Toisin ilmaistuna palkansaajamyönteisellä ehdokkaalla pitää olla kyky tehdä aitoja arjen tekoja.  

Samaan aikaan, kun Suomen työttömyysaste huitelee jossain kahdeksan prosentin tietämillä, palkansaajia yritetään kyykyttää monella tapaa. Oikeistohallituksen myötävaikutuksella Elinkeinoelämän keskusliitto EK on onnistunut hivuttamaan kyykytyslinjaansa yhä syvemmälle palkansaajan taskuihin. Jos nykymeno ei vaalien jälkeen katkea, vaakakupissa tulee luultavasti painamaan monia palkansaajien asemaa entisestään heikentäviä uudistuksia ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksun verovähennysoikeudesta työehtosopimusten yleissitovuuksien poistamiseen. Ei sitä Kepun Esko Ahon aikana lanseerattua työreformia oikeasti ole minnekään haudattu, vaan sitä yritetään koko ajan kaikin tavoin ujuttaa duunarien harmiksi. Tästä osoituksena esimerkiksi Keskustan intohimot puuttua ansiosidonnaisen työttömyysturvan kytkökseen.  

Siinä tulikin jo alasammuttua nykyiset päähallituspuolueet. Ihan pakko tässä yhteydessä posauttaa alas vielä Perssuomalaiset, jotka ovat vakavalla naamalla esittäneet työehtosopimusten sitovuudesta luopumista yli 60-vuotiailta. Tuolla konstilla yli 60-vuotiaat pelattaisiin käytännössä kokonaan pois työelämästä ja samalla he jäisivät ilman työehtosopimuksia heitteille. Sietää kysyä, onko tuo nyt sitä kansankielellä puhumista, jollaisen kuvan kyseinen puolue on onnistunut itsestään luomaan?   

Edellisten eduskuntavaalien alla SAK:ta moitittiin ”Öky-Lohtanderiksi" ristitystä äänestysaktiivisuuskampanjamainosta, vaikka kyseistä mainosta ei koskaan edes julkisesti esitetty. Näin jälkiviisaana mainos olisi mielestäni kuitenkin pitänyt julkaista. Öky-Lohtander taisi sittenkin oikeassa, koska juuri sellaiseltahan maailma nyt näyttää.  

Nyt on tullut aika viheltää peli työelämän huonontumisen historialle poikki ja muuttaa suunta takaisin nousuun. Tämä on mahdollista valitsemalla tulevissa vaaleissa Arkadianmäelle enemmän sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat duunarin arkea ja ovat valmiita luomaan otolliset olosuhteet kestävälle talouskasvulle. Tämä edellyttää vientivoittoisen teollisuutemme toimintaedellytyksien parantamalla ja kilpailijamaihin verrattuna tasavertaisten toimintaolosuhteiden luomista sekä investointeja. Meidän on kunnioitettava sitä tosiasiaa, että puolet valtion verotuloista tulee suoraan tai välillisesti juuri vientiteollisuudelta.  

Jari Mäki-Korte

Raumalainen paperimies ja SAK:n Satakunnan aluetoimikunnan jäsen

UPM:n biojalostamolinjaus erävoitto Raumalle ja Satakunnalle

Maanantai 17.1.2011 klo 19.29

UPM julkaisi tänään tiedotteen, jonka mukaan UPM:n biojalostamon mahdolliseksi sijoituspaikaksi Suomessa on valikoitunut Rauma. Yhtiön tiedotteen mukaan biodieseliä energiapuusta valmistavan laitoksen sijoituspaikkoina on tutkittu Raumaa ja Kuusankoskea sekä Ranskassa Strasbourgia. Vaikkakaan UPM ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, rakennetaanko mahdollinen biojalostamo Raumalle vai Strasbourgiin, on yhtiön tänään julkaistu linjaus suomalaisesta näkökulmasta merkittävä erävoitto Rauman ja Satakunnan hyväksi.  

Nyt on tullut poliittisen lobbauksen vuoro ja luotan siihen, että kansanedustajaehdokas Jouko Aitonurmi on oikea henkilö tekemään tuota tärkeätä lobbaustyötä. Mittavien verkostojensa kautta sekä UPM-konsernin yt-ryhmän raumalaisena jäsenenä hänellä on osaamista ja tahtoa toimia sen puolesta, että mahdollinen biojalostamo saadaan aikanaan juuri Raumalle.   

Poliittisen lobbauksen näkökulmasta asian tekee mielenkiintoiseksi se, että investointipäätös biodieseliä energiapuusta valmistavasta laitoksesta voidaan tehdä vasta EU:n tukipäätösten jälkeen. UPM:n tiedotteen mukaan yhtiö hakee biojalostamohankkeeseen EU:n NER300-investointitukea, jonka varat tulevat käytännössä eurooppalaisilta yrityksiltä, jotka tarvitsevat päästöoikeuksia liiketoimintaansa varten.  

NER300 -ohjelman tarkoituksena on tukea ja nopeuttaa uusien teknologioiden syntymistä. Se on osa poliittista päätöskokonaisuutta, jonka avulla Eurooppa pyrkii pienentämään hiilijalanjälkeään.  

Asiat etenevät joskus hitaasti ja EU:n viranomaisten päätöksiä onkin odotettavissa vasta vuoden 2012 jälkipuoliskolla. Poliittinen lobbaus on kuitenkin tehtävä jo nyt.  

Kirje joulupukille

Keskiviikko 22.12.2010

Rakas Joulupukki!  

Anteeksi, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut, mutta minusta on tullut jo iso poika. Sisälläni kuitenkin asuu vielä rippeet siitä vanhasta tutusta pikkupojasta, joka vielä muutama vuosi sitten ei millään malttanut odottaa, milloin porstuasta kuuluu Kop Kop Kop ja joulupukki astuu sisään lahjoinensa!  

Koska minusta on tullut jo iso poika, en tänä jouluna pyydä sinulta paketteja: No… olishan ne äiteen villasukat kyllä aika kivat ja koiralle voisit tuoda sellaisen modernin karvanpoistokamman, kun en itse ole saanut aikaiseksi sellaista hankkia.  

Osoitteesikin olen jo ehtinyt kadottaa mutta jos luet tämän, toivoisin sinun tänä jouluna tai viimeistään ensi kevään eduskuntavaaleissa järjestävän kuntoon muutaman asian, jotka mielestäni eivät ole aivan parhaalla mahdollisella tolalla: Nyt on nimittäin käynyt niin, että aivan liian moni ahkera työmies on joutunut vaihtamaan tutun leipähöylänsä kilometritehtaaseen ja se luonnollisesti on poikinut ison kasan muita ongelmia. Tietääkseni Suomessa on tällä hetkellä työttömänä jo yli 300 000 ihmistä ja se on kyllä liikaa.  

Toivoisinkin sinun antavan poliittisille päättäjille riittävästi rohkeutta tarttua maatamme piinaavan työttömyysongelmaan: Keinoja kyllä olisi, jos vain riittävästi tahtotilaa löytyisi. Nyt kuitenkin on faktaa, että ainakaan nykyisellä hallituspohjalla asiat eivät tule korjaantumaan. Päättäjien keskuudessa on liian vähän työntekijöiden arkea ja työpaikkojen todellisuutta tuntevia ihmisiä. Tämän ovat nykyisen eduskunnan ja hallituksen toimet selvästi osoittaneet. Tähän asiaan kun tartut, niin lupaan osaltani kantaa korteni kekoon tekemällä entistäkin intensiivisemmin vaalityötä oman, aidosti palkansaajataustaisen ehdokkaani eteenpäin potkimiseksi.  

Rakas joulupukki! Hallituksen myötäsukaisuus on kannustanut Elinkeinoelämän keskusliittoa EK:ta esittämään yhä härskimpiä vaatimuksia. Kyseinen järjestö on viime viikkoina ehdotellut muun muassa työntekijöiden lomien lyhentämistä ja lakko-oikeuden rajoittamista. Samalla järjestö on osoittanut uskomatonta piittaamattomuutta harmaan talouden kuriin saattamisessa torjumalla ay-liikkeen esitykset tilaajavastuulain laajentamiseksi ja tämä on aiheuttanut tarpeetonta vastakkainasettelua rehellisesti ja keinottelemalla palkattujen työntekijöiden välille. Muitakin hyviä ja helposti käytettäviä keinoja kyllä riittää, mutta en nyt tässä yhteydessä ala niitä enempää luettelemaan. Riittää, kun järjestät niin, että demarit ovat suurimpana puolueena mukana seuraavassa hallituksessa, niin keinot otetaan käyttöön ja tämäkin ongelma varmasti poistuu.  

Riittävästi terveyttäkin kyllä voisit meille vielä työelämässä oleville järjestää, että jaksamme painaa hommia, kun meitä on nykyään niin vähän. Työssä jaksamiseen tosin liittyy monia muitakin helposti toteutettavissa olevia keinoja, mutta näissäkin asioissa yritykset ja työpaikat on saatava aidosti mukaan talkoisiin. Jos halutaan, että työntekijät jaksavat töissä pidempään, on yritysten ensinnäkin lopetettava pelkkään lyhytnäköiseen tuloksen tavoitteluun perustuvat turhat irtisanomiset ja otettava käyttöön työntekijöiden hyvinvointiin ja osaamiseen tähtäävät panostukset. Pelkkä mekaaninen eläkeiän nostaminen ei ole varteenotettava keino työurien pidentämisessä.  

Tuossa joskus muutama vuosi sitten satuin sattumalta näkemään sinut, rakas joulupukki, myös Brasiliassa ja minulle tuli hyvä mieli, kun näin sinun jakavan nameja siellä jossain Rion suurimman Fafelan läheisyydessä myös pienille köyhille laitapuolen kulkijoille. Minun pakettini voitkin tänä jouluna jättää tuomatta, mutta annathan vaihtoehtoisesti vaikkapa lehmän jollekin köyhälle perheelle jossain Afrikan sarvessa tai vaikkapa muutaman riisisäkin johonkin isompaan kampukseen. Joulupuuroani syödessä lupaan sitten laittaa kädet ristiin ja kiittää sinua kyseisestä teosta. 

Koska sinulla, rakas joulupukki, on tietääkseni edelleen hyvät ja toimivat suhteet myös ison pomon isoon pomoon aina tuonne lähes 2011 vuoden taa, toivoisin sinun järjestävän niin, että maailma edes pienin askelin muuttuisi tasavertaisemmaksi paikaksi elää ihan kaikille maailman ihmisille. Voisit muun muassa pyytää isoa pomoa järjestämään riittävästi raikasta juomavettä kaikille synnyinmaasta riippumatta ja ainakin lopettamaan tarpeeton sotiminen vedestä.  

Neuvo myös meitä parempiosaisia haaskaamisen vaaroista, ettemme ainakaan tietämättömyyttämme turmele elämän jatkumiselle elintärkeitä ekosysteemejä. Ongelmat kyllä ovat kaikkien tiedossa, mutta silti esimerkiksi liian monet valtiot jättävät ihan sujuvasti ratifioimatta maailmanlaajuisia sopimuksia, joilla tuhoaminen voitaisiin pysäyttää.  

Jari Mäki-Korte