Pidän kolmepäiväisessä kokouksessa laadittua tavoiteohjelmaa hyvänä, mutta samaan hengenvetoon joudun puheenjohtaja Lauri Lylyn tavalla toteamaan, että vahvakaan järjestö ei pysty yksin muuttamaan maailmaa vaan mukaan tarvitaan kaikkia vastuullisia tahoja maan hallituksesta eduskuntaan ja työnantajiin. Edellisistä eduskuntavaaleista on kuitenkin vasta niin vähän aikaa, että noiden edellä mainittujen tahojen vastuullisuuden mittaamisesta ei tässä vaiheessa voi sanoa juuta, ei jaata: Jos hallituksen muodostaminenkin on noin vaikeaa, mitenkähän mahtaa hallitusohjelman toteuttamisen kanssa käydä?
Niin tai näin, mutta Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön on kyettävä rakentavaan yhteistyöhön maata kulloinkin hallitsevan poliittisen eliitin kanssa silläkin uhalla, että perinteisten työväenpuolueiden (ainoiden oikeiden sellaisten) taholta on joskus esitetty kritiikkiä SAK:n kumartelusta porvariston suuntaan. Yhteistyötä on tiivistettävä myös muiden keskusjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi luottamusmiesten toimintavalmiuksia voisi jatkossa kehittää vaikkapa yli keskusjärjestörajojen tapahtuvalla yhteisellä koulutuksella. Tästä saattaisi löytyä lääke myös taloudeltaan kuralla olevien työväenopistojen pystyssä pysymiseen. Joku ratkaisu niihinkin on löydyttävä.
Äskeisestä aasinsiltana päästäänkin helposti siihen, että uusia nuoria ay-vaikuttajia pitää kasvattaa ja tukea. Edustajakokouksessa käytettyjen puheenvuorojen pohjalta saattoi havaita, että oikeanlaista tahtotilaa kyllä löytyy vanhemmiltakin körmyiltä ja salissa olikin ilahduttavan paljon nuoria. Nuorilla riitti asennetta ja uskon, että muutoksen tuulet puhaltelevat. On kuitenkin turha kuvitella, että työväenopistojen tyhjillä käytävillä haahuileminen kannustaa kovinkaan paljoa yhä hurjempiin suorituksiin.
Suomen elinkeinorakenteet ovat muuttuneet vientituloja tuovan työn vankalta pohjalta yhä enemmän palveluja tarjoavien elinkeinojen suuntaan. Kun huomioi maassa vallitsevat ikärakenteet, ei ole ovinkaan vaikeaa arvailla, millä konsepteilla työnantajat haasteeseen vastaavat. Ammattiyhdistysliike on aina joutunut taistelemaan oikeuksiensa puolesta ja haasteita siis varmasti riittää myös tulevaisuudessa. Vaaleissa ”duunaripuolueet” ovat saaneet liian usein turpaansa ja muun muassa sen seurauksena Elinkeinoelämän keskusliitto EK on alkanut saada turhankin tiuhaan tahtiin kapuloita palkansaajien rattaisiin. Kapuloita rattaisiin jopa siinä määrin, että välillä on tullut kyseltyä itseltään, onko SAK:lla enää neuvottelukumppania. Sanelukumppani kylläkin löytyy.
Lähes kaikki noin 270 kokousedustajaa olivat saapuvilla Tampereella jo SAK:n edustajakokouksen avausta edeltäneenä iltana, jolloin epävirallisissa tampuurikeskusteluissa alkoi vähitellen hahmottua niin sanotut suuret kysymykset, joihin kokouksessa tullaan pomminvarmasti ottamaan kantaa. Ei ollut vaikeaa arvata, että tapetille nousee ainakin kysymykset SAK:laista väkeä jo vuosikymmenet puhuttaneet kysymykset aluetoiminnan ja lehtien asemasta. Verkottumisen lisäksi tällaisten epävirallisten iltakeskustelujen merkitystä ei pidä vähätellä, ne vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luovat uskoa joukkovoiman olemassa oloon. Kaikkihan olemme saaneet havaita, miten esimerkiksi lakko-oikeutta, yleissitovia työehtosopimuksia ja ammattiyhdistysjäsenmaksun verovähennysoikeutta on yritetty murentaa. Se kun nyt vaan ei kerta kaikkiaan käy!
SAK:n edustajakokouksessa kuultiin arvovaltaisten henkilöiden tervehdyspuheenvuoroja. Esimerkiksi Tasavallan presidentti Tarja Halonen loi SAK:n edustajakokousele pitämässään tervehdyspuheessa uskoa ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuteen nostaen hänkin esiin monta epäkohtaa. Maailmasta on tullut yhteinen kylämme, jossa sananvapaus ja yhdistymisvapaus ovat välttämättömiä edellytyksiä edistykselle. Halonen muun muassa totesi, että valtioiden väliseen epäterveeseen kilpailuun työoloilla ja työehdoilla tarvitaan valtioita, työntekijöitä ja työnantajia. Hitusen rohkeampaa kantaa olisin kuitenkin odottanut presidentiltämme maassamme meneillään oleviin hallituskuvioihin.
Jari Mäki-Korte
SAK:n 18. edustajakokous oli ja meni. Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön seuraavaa viittä vuotta leimaa nyt kokouksessa useiden puheenvuorojen kautta jalostunut ja muutaman äänestystenkin kautta hyväksytty tavoiteohjelma Oma työ, yhteiset oikeudet -asiakirja.