Paperiliiton hallitus on aikanaan nimennyt Paperiliitto-lehdelle vakituisen lehtiavustajaryhmän, jossa minullakin on etuoikeus olla mukana. Ryhmää käytetään avustajatehtäviin tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi työehto- ja työmarkkina-asioita tai vaikkapa paperiliittolaisia arvoja ja paperiliiton jäsenistön vapaa-aikaa käsitteleviä juttuja voi tarjota lehden julkaistavaksi myös itseohjautuen. Tällä kertaa kuitenkin sain liittolehden pääasialliselta toimittajalta pyynnön, jota luultavasti en kykene hoitamaan: Minua pyydettiin tiedustelemaan, suostuisiko joku työtoveri pitämään kymmenen vuorokauden ajan päiväkirjaa työpäivästään, vapaa-ajastaan ja levostaan.  

Mielenkiintoista, mutta vapaaehtoisia näyttäisi olevan tosi vaikea löytää. Päiväkirjan pitämisen tarkoituksena olisi ollut selvittää osana isompaa juttusarjaa, minkälaisia vaikutuksia vuorotyöllä on henkilön uneen, perhe-elämään ja terveyteen sekä muun muassa sitä, minkälainen työaika olisi ihmisen fysiikan kannalta hyvä ja mikä muuttuisi, jos työpäivä pitenisi esimerkiksi kymmeneen tai kahteentoista tuntiin.  

Kuten jo totesinkin, tuo edellä kuvattu tehtävä taitaa nyt jäädä tekemättä, ellen sitten itse ala pitää päiväkirjaa omasta elämästäni. Juuri tällä hetkellä kalenterini kuitenkin on tie monettako viikkoa siinä määrin täynnä, että oma tilanteeni ei ehkä antaisi aivan oikeaa kuvaa niin sanotun normaalin vuorotyöntekijän jaksamisesta. Asian pohdiskelu antoi kuitenkin aiheen tälle kolumnille ja aloin vähitellen ymmärtää, että monet asiat voisi hoitaa myös huomattavasti totuttua tehokkaammin. Miksen esimerkiksi kanna läppäriä mukana kokouksissa, joissa toimin sihteerinä: samalla vaivalla pöytäkirjat voisi naputella kuntoon jo kokousten kuluessa, mutta nyt paukutan niitä puhtaaksi vasta kotona ja muija kiukuttelee, kun tartun imuriin tai tiskivuoreen lähinnä satunnaisesti.  

Olisi myös mahdottoman mukavaa, jos ajankäytön priorisointi olisi edes hiukan ohjatumpaa myös esimerkiksi kokousten koollekutsujien ja puheenjohtajien taholta. Tänäänkin istuin opetustoimen virastolla suunnilleen neljä tuntia, vaikka varsinaiseen kokoukseen käytettiin aikaa vain pari tuntia. Ennen varsinaisia kokousasioita pidettiin tietysti ryhmäpalaveri, kuten asiaan kuuluu mutta tällä kertaa ennen kokouksen avaamista kuultiin myös melko pitkä esittelijöiden alustus käsittelyyn tulevista asioista. Eipä silti, esittelyt olivat kyllä tarpeenkin mutta silti lautakunta palautti kaksi asiaa yksimielisesti uudelleen valmisteluun. Vuorotyön kannalta oli onni, että ei sattunut olemaan iltavuoro. Kaupunkihan maksaa ansiomenetykset pöytäkirjaan merkittyjen aikojen perusteella sillä lisäyksellä, että mennen tullen korvataan kohtuullinen siirtymisajan palkka. Tämän takia on tullut jo aika monta kertaa takkiinkin.  

En nyt osaa sanoa lohduttaako tämä minua yhtään, mutta on tuota ajankäytön priorisointiongelmaa näköjään muillakin järjestöaktiiveilla. Esimerkiksi SAK:n Rauman paikallisjärjestö ry:n ja SDP:n sekä Vasemmistoliiton Rauman kunnallisjärjestöjen yhteinen vappujuhlatyöryhmä oli niin kiireinen, että kokoukset pidettiin yhtä lukuun ottamatta puhelinkeskustelujen pohjalta vappujuhlatyöryhmän kynänpätkällä. Toimii homma näköjään silleenkin, kunhan joku vaan jaksaa huolehtia, että asiat tulee hoidettua. Monta asiaa on tuonkin happeningin takia moni henkilö delegoinut jollekin. Uskon kuitenkin vahvasti, että kaikki mahdollinen Rauman työväen yhteiseen vappujuhlaan liittyvä valmistelutyö on hoidettu tehokkaasti ja kohta nähdään, olinko oikeassa. Tietyt asiat pitää vain hoitaa, ehdimme tai emme.  

Onpa tässä asioita pähkäillessä käynyt mielessä sellainenkin pöhkö ajatus, että pitäisköhän joskus uteliaisuuttaan hakeutua jollekin ajankäyttökurssille. Tietääkseni esimerkiksi Kiljavalla järjestetään silloin tällöin kursseja, jotka liittyvät luottamushenkilöiden jaksamiseen. Kurssihakemus on kuitenkin kerta toisensa jälkeen jäänyt lähettämättä, koska olen ajatellut, että ei tässä kaiken kiireen keskellä sellaisille ehdi osallistua. Ehkäpä tuollaiseen tarkoitukseen suunnattu pois kotoa –kurssi kuitenkin olisi monelle järjestöaktiiveille paikallaan.