Kuluneella viikolla tapahtui hassu yhteensattuma, kun erään kilpailevan lehden toimittaja haastatteli allekirjoittanutta muun muassa suomalaisen vientiteollisuuden alamäen syistä sekä siitä, miksi palkansaajien äänet valuvat sinne, minne valuvat. Lyhyesti ottaen talouskriisiä voidaan pitää ainakin osasyyllisenä molempiin, mutta keskitytään tässä kolumnissa vain tuohon ensin mainittuun.  

Jutusteltiin haastattelua tehneen toimittajan kanssa kohtuullisen pitkään erityisesti suomalaisen metsäteollisuuden tilanteesta (toimittajaa näytti kiinnostavan paperiala) ja peräänkuulutin päättäjiltä kiireellistä puuttumista vientiteollisuusalojen tilanteeseen yleisemminkin jonkinlaisen teollisuuspoliittisen ohjelman kautta. Kyseistä haastattelua tehtäessä tiedossani ei ollut, että SDP oli juuri sellaisen lanseerannut. Nyttemmin olen sosialidemokraattisen puolueen teollisuuspoliittiseen ohjelmaan tutustunut ja ilokseni voin huomata, että se pitää sisällään juuri sellaisia asioita, joista kilpailevan lehden toimittajalle juttelin.  

Kun huomioi, että vuoden 2008 jälkipuolella käynnistyneen globaalin finanssikriisin ja sitä seuranneen Euroopan velkakriisin seurauksena nyky-Suomessa alkaa joka vuosi noin 800 000 työttömyysjaksoa ja arviolta kymmenen prosenttia työpaikoista poistuu tavalla tai toisella, on selvää, että jotain täytyy tehdä. Jo pelkästään teollisuuden työpaikoista on kymmenessä vuodessa kadonnut pysyvästi karkeasti laskien sataneljäkymmentätuhatta työpaikkaa. Metalli- ja metsäteollisuuden osuus tästä luvusta on noin 73 000 työpaikkaa. Metsäteollisuuden osalta pitää toki huomioida, että alamäki ei ole johtunut pelkästään talouskriisistä, vaan taustalla on muitakin tekijöitä kustannusten noususta median murrokseen, kun sähköinen media on vallannut alaa.     

Sosialidemokraattisen puolueen nyt lanseeraama teollisuuspoliittinen ohjelma antaisi toteutuessaan hyvän pohjan suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiselle. Kyseinen ohjelma pitää hyvin sisällään myös SAK:n ja STTK:n Vastuullista elinkeinopolitiikkaa – asiakirjan sisältöä, jossa lähdetään siitä, että tuottavuuden kasvu on edelleen keskeisin tekijä, kun halutaan lisätä taloudellista kasvua ja työllisyyttä.  

Työntekijäjärjestöjen tavoin puolueen teollisuuspoliittinen ohjelma nojautuu pitkälti tuottavuuden kasvulle pohjaa antaviin seikkoihin, joita teknologisen kehityksen rinnalla ovat muun muassa toimintaympäristön vakaus ja turvallisuus, toimivat hyvinvointipalvelut, sopimusyhteiskunta, oikeusvaltio ja koko väestön korkea osaaminen. Jonkinlaista kongretiaa ohjelma kuitenkin jättää kaipaamaan ainakin valtion omistajapolitiikan osalta. Ohjelmassa kyllä todetaan, että valtion omistajapolitiikka on nostettava takaisin elinkeino- ja teollisuuspolitiikan välineeksi, mutta jotenkin tuntuu, että tämä toteamus on vain toteamus. Pitäisikö nyt esimerkiksi talousvaliokunnan sos.dem.ryhmän mietintöä valtion vahvemmasta roolista suomalaisen meriteollisuuden ja telakoiden turvaamisessa korostetusti rummuttaa, jotta päästäisiin sanoista tekoihin.  

Rajallisen palstatilan vuoksi noita edellä mainittuja tuottavuuden kasvulle pohjaa antavia seikkoja ei tässä yhteydessä voi kovin laajalti käsitellä, mutta se nyt ainakin on todettava, että näihin talkoisiin tarvittaisiin myös työnantajajärjestöjen vankempaa sitoutumista. Noiden Etelärannan haukkojen viimeaikainen toiminta on kuitenkin räikeällä tavalla osoittanut, että heidän tahtotilansa on näköjään vain rapauttaa viimeisetkin rippeet suomalaisesta sopimus- ja neuvottelujärjestelmästä. Luulisi nyt työnantajienkin ymmärtävän, että esimerkiksi osaamista katoaa irtisanomisten yhteydessä kahdesta suunnasta, kun osaavaa henkilökuntaa vähennetään ja toisaalta samaan aikaan kukaan ei uskalla tai halua kouluttautua alasajon alla oleville aloille. Viimeaikaisesta uutisoinnista annan ryöpytystä erityisesti EK:n Häkämiehelle, joka syyttää ay-liikettä siitä, että se ei ole herännyt suomalaiseen todellisuuteen ja taloustilanteen vaikeuteen. Häkämies kälppiköön vaan itse sinne herätyskello- ja peilikaupoille.  

Varsin mielenkiintoinen parannusehdotus olisi myös Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan ajatus siitä, että maahan saataisiin oma vientiteollisuusministeri, joka ajaisi suomalaiselle vientiteollisuudelle tasavertaista lainsäädäntöä merkittävimpiin kilpailijamaihin nähden. Mainittakoon tässä yhteydessä vaikkapa täysin epäonnistuneet poliittiset hölmöilyt meriliikenteen rikkidirektiivin ratifioimisessa. Myös kansainväliseen verosuunnitteluun pitäisi jonkun voida puuttua, koska se on monikansallisille yhtiöille keino välttää jopa miljoonien eurojen veromaksut Suomeen. Katse tulevaisuuteen edellyttää toimenpiteitä tänään, mutta päättävissä elimissä on nyt aivan liian vähän ihmisiä, jotka aidosti osaavat teollisuutemme ja erityisesti vientiteollisuutemme merkityksen suomalaiselle kansantaloudelle.  

Jari Mäki-Korte